Skip to main content

Klippulan kehittämiselle lasketaan hinta

Klippulan leirikeskuksen kohtalo pysyy edelleen avoinna. Salon valtuusto päätti maanantaina lähettää myyntiasian uudelleen valmisteluun.  Taustalla oli aloite, jossa esitettiin Klippulan poistoa myyntilistalta. Listalla se pysyy, mutta valtuustossa paikan pitämiselle kaupungilla oli varsin laaja tuki.

Asia herätti valtuustossa vilkkaan keskustelun.  Esimerkiksi Sanna Lundström (kok) totesi, että leirit loppuivat aikanaan ilman opetuslautakunnan päätöstä.
–Leirejä ei ole kahteen vuoteen pidetty, mutta korona sitä ei ole estänyt.

Saija Karnisto-Toivonen (sd) näki, että Klippulalla on jatkossa kokoaan isompi merkitys:
–Vuoden 2023 alusta kaupungille jää hyvinvoinnin edistäminen ja juuri siitä on näiden rantakiinteistöjen kohdalla kysymys.

Marja Ruokonen (vas) totesi, että asia puhuttaa kaupunkilaisia.

Anna Härri (kesk) komppasi sanomalla, että Klippulan potentiaali on käyttämättä ja että moni ei edes tiedä, että paikkaa voi vuokrata. Osmo Friberg (ps) totesi, että Klippulassa tarvitaan myös remonttia ja asia pitää huomioida myös talousarviossa.   Saku Nikkanen (sd) harmitteli niin ikään sitä, että  kaupunki on jäänyt oman onnensa nojaan eikä sitä ole pontevasti markkinoitu.  Nikkanen myönsi, että jos kaupunki alkaa Klippulaa kehittää, tarvitaan myös selvää rahaa.

Valtuusto piti välissä neuvottelutauonkin;  Jaakko Halkilahti (kesk) oli sitä mieltä, että valtuusto alkoi myyntipäätöstä peruessaan valmistella asiaa, mikä olisi virkamiesten tehtävä.  Halkilahti esitti asian palauttamista käsittelyyn niin, että ensin selvitetään Klippulan kehittämisestä aiheutuvat kulut ja vasta sen jälkeen päätetään itse myymisestä.  Lopulta näin myös tapahtui.

Simo Vesa (sd) oli esittänyt Klippulan poistoa myyntilistalta kokonaan ja Timo Lähteenmäki (vas) kannatti häntä.   Janne Järvinen (ps) esitti paikan vuokraamista yrittäjälle, joka kunnostaisi ja kehittäisi kohdetta.  Hän veti esityksensä kuitenkin pois ja liittyi asian palauttamisen kannattajiin.

 

Jaa artikkeli: