Skip to main content

Klippulan ei ole tarkoitus olla viiden tähden hotelli

Salon urheilukalastajien puheenjohtaja
Kari Järvi esitteli päättäjille leirikeskuksen
mahdollisuuksia.

Keskustelu Klippulan tulevaisuudesta jatkuu edelleen.
Sunnuntaina Klippulan pihalle kerääntyi kaupungin valtuutettuja katselemaan leirikeskuksen tiloja ja kuulemaan lisää  toiminnasta. Salon urheilukalastajien puheenjohtaja Kari Järvi kertoi Klippulan käyttöasteesta ja esitteli samalla rakennusta.

Paikalle oli sunnuntaina kutsuttu kaupunginvaltuutetut, kaupunginjohto, vapaa-ajan lautakunta sekä opetuslautakunta. Kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhosen lisäksi paikalle saapui kaksitoista luottamushenkilöä.
Paikalle kutsuttu rakennus- ja ympäristölautakunnan jäsen, perniöläinen Pia Hellström (sd) kertoo, että vierailu Klippulassa oli hyvin silmiä avaava kokemus.

Hellström oli saapunut paikalle siinä käsityksessä, että vastassa olisi purkukuntoinen rakennus.

–Tätä paikkaa ei missään nimessä voi kutsua purkukuntoiseksi, en voi ymmärtää sellaisia puheita, Hellström kommentoi.

Myös Kari Järvi ihmettelee puheita Klippulan huonosta kunnosta.

–Tunnen talotekniikkaa sen verran, että ymmärrän jotain rakennusten kunnosta. Klippulassa on hyvä peltikatto ja perusta on kunnossa. Pieniä korjauksia tietysti aina tarvitaan, kuten kaikissa rakennuksissa. Tämä ei kuitenkaan ole viiden tähden hotelli, vaan leirikeskus.

Lue koko juttu tämän päivän lehdestä!

Jaa artikkeli: