Koilliskulma huitelee edelleen lomalaitumilla, mutta kesuri kertoo tositaruja kentältä.
Olen tullut siihen tulokseen, että eteläisessä Salossa vallitsee kapitalistinen juoni, salaliitto, jonka silmätikuksi olen ulkopaikkakuntalaisena joutunut. Väitteeni voi kuulostaa hurjalta, mutta minulla on todisteita.
Kävin Tenholassa viime viikolla katselemassa ja kuulemassa, miten Tenholapäivän valmistelut etenivät. Kylä oli minulle uusi tuttavuus, mutta ennen lähtöäni sain päätoimittajaltani pahaenteisen varoituksen. Kylällä on kuulemma vaarallisia tiskejä.
Suoritin työtehtäväni varuillani, ja koin suurta ylpeyttä onnistuttuani välttämään vaaran. Ja tässä olikin virheeni – hölläsin suojamuuriani, rentouduin, ja siten tein itseni alttiiksi hyökkäyksille. Ja hyökkäyshän siitä seurasi. Haastateltavani huolettomasti ehdotti, että poistuisimme haastattelupaikkana toimineesta kahvilasta kaupan läpi ulos.
Ja siellä. Siellä se odotti, se tiski. Häntä koipien välissä nöyrryin, en pystynyt vastustamaan. Ostin juustokimpaleen.
Ette ehkä vielä näe salaliittoa, mutta minulla on lisää todisteita. Kestäkää kanssani vielä tovi.
Taannoin olin käymässä Kärkelän ruukissa kesälehtemme Tortosen juttua varten. Sielläkin minut ohjattiin puodin alekorien eteen, muka sattumalta. Mukaan tarttuivat ratsastushanskat.
Kerran lähdin viemään mainittuja Tortosia Teijon rantaan. Ohimennen kuulin huudon, että mene katsomaan, siellä on kalamyyjä. Ja niinhän siellä oli, ja kirjoitin jutun – ja poistuin lohipasteijaa mutustaen.
Olen nyt herännyt tähän juoneen. Alueella on selvästi huomattu liikkeeni. Paikalliset tuntevat ilmeisesti vääryydeksi sen, että veisin paikallisesti ansaitun palkkani muualle, kotikaupunkiini Turkuun, tai vieläkin kauemmas. Niinpä he ovat yhdessä tuumin ruvenneet minua jallittamaan, jotta roposeni pysyisivät täällä, mistä ovat tulleetkin.
Salaliitto. Maukas, maukas salaliitto.
iidaliisa.pardalin@pernionseudunlehti.fi
