Skip to main content

Kenen kulmasta katsot

 Tervepä terve. Toimituksen koilliskopin viikkolippu täytetään tässä seuraavaksi.
***
Niin se on käynnissä eduskuntavaalien ennakkoäänestyskin. Sitten pitäisi enää päättää, ketä itse äänestää eli kenen vinkkelistä asiaa katsoo. Omasta ei kannata.

Selitän. Meikäläisen kaltaisillahan ei ole hätäpäivää: valkoihoisen, vakitöissä käyvän sekasyövän yksityisautoilijamiehen  asema on etuoikeutettu, vaikka miten joku oman elämänsä Kari Suomalainen yrittäisi muuta rutista. Ainakaan viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen yksikään hallitus ei ole meidän porukkaamme ahtaammalle ajanut ja tuskin niin käy vastakaan. Tässä ei todella uhkaa kuin ylivelkaantuminen ja kakkostyypin diabetes ja niistäkin voi ainakin toista yrittää pakoilla.

Sitä vastoin jo aika kirjava tuttavapiiri näyttää asiasta sen toisen puolen.  Esimerkiksi seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvilla kavereilla on ihan pelkoja mahdolliseen vaalitulokseen liittyen, ja tämä on asia, josta on mahdoton repiä huumoria.

Nuoremmille voidaan tässä välissä kertoa, että Suomalainen oli se takavuosien pilapiirtäjä, jonka kuvat ovat vanhenneet käsiin nopeammin kuin taannoin ostamani punaisen lapun maito. 

Että ei tässä tarvitse yhdestäkään ehdokkaasta vakuuttua vaan enemmänkin äänestäjistä:  kuka ahtaammalla olevista on se, jonka asialla voisi itsekin äänestäessään olla.

***
Sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla kommentointi on välillä rajattoman tympeää. On uhkailua, huorittelua, piiperöksi haukkumista ja muuta sellaista, jonka suorittajaa on vähän paha ottaa vakavissaan.  Oma normaali voi olla toisen ääripää ja tästähän se tappelu syntyy.

Kuumakalleille voi suosittaa pestautumista polkupyöräkorjaamoihin. Niissä tarvitaan tähän aikaan vuodesta hyviä pinnankiristäjiä. 

***
Ei sillä, ettei tässä voitaisi säästövinkkejä antaa. Tiistain uutiset kertoivat, että Uudessakaupungissa oli käynnissä massaevakuointiharjoitus.  Tarkoituksena oli saada jäänmurtaja tyhjennettyä väestä nopeasti.

Mihin tässä Rajavartiolaitosta tarvitaan, kun mallia voi katsoa matkustajapuolen varustamoista, joissa homma hoituu yhdellä tangentin painalluksella.  Jos Turkuun  matkaavassa risteilijässä purseri kuuluttaa Houtskarin kohdalla, että lähestymme satamaa, on minuutin päästä jo tuhat  ihmistä kassiensa kanssa ovella ulospääsyä vartoamassa. 

***
Elinkeinopuolelta ei sen enempää kuin että akkutehdasta vartoillaan.  Joku tuossa jo oli tietävinään, että siellä on periaatteena tämän Paristoteleen filosofia.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: