Skip to main content

Kemiönsaari varautuu suojelemaan pysyvästi 30 prosenttia metsistään

 

Kemiönsaaren kunnan omistamien metsien käytöstä on taitettu peistä jonkin aikaa.

Nyt kunta kaavailee suojelevansa pysyvästi noin kolmanneksen omistamistaan metsistä.

Täksi kevääksi valmistui esitys metsien hoitamisesta.  Se on teknisen lautakunnan jo aiemmin asettamien reunaehtojen mukainen: niiden mukaan kunnan metsistä 30 prosenttia pitäisi suojella ja pääasiallisesti muissa metsissä tehdä vain harvennus- ja poimintahakkuita.

Suojeltavaa löytyi lopulta kokonaisuudessaan noin 173 hehtaaria eli 33 prosenttia kunnan metsistä.

Ehdotus metsänhoitosuunnitelmaksi oli nähtävillä kevättalvella.  Siihen annetut huomautukset teettivät suunnitelmaan lähinnä teknisiä muutoksia.

Tekninen lautakunta käsitteli asiaa tiistaina ja päätti paitsi hyväksyä suunnitelman, myös selvittää yhdessä Ely-keskuksen kanssa mahdollisuudet suojella pysyvästi kaikki metsäsuunnitelmassa suojelualueiksi merkityt alueet.

Tämän asian sinetöi viime kädessä valtuusto, sillä lautakunta voi hallintosäännön mukaan tehdä päätöksiä vain kymmenvuotisen metsäsuunnitelman osalta. Pidempiaikaiset tai pysyvät suojelutoimet päättää valtuusto.

Jaa artikkeli: