Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen koilliskutomon viikkolangat päätellään tässä seuraavaksi.
***
Palataanpa aluksi viikontakaisiin ja sen jälkeisiin.
Kulttuuri avartaa, enkä nyt viittaa siihen, että läpimittakin voi avartua, jos alvariinsa ravaa teatterilämpiössä leivoksilla ja konjakilla.

Yhtä kaikki. Jos taloudessa ei olisi kuorolaulun harrastajaa, en olisi koskaan päätynyt itsenäisyysjuhlaan Auraan ihan kuskina toimimisen takia. Paikkansa näköinen juhla varmasti sekin: pienessä kunnassa saa olla pieni tilaisuus. Voileivät, puhe, muutama laulu ja ei kun kotiin linnan juhlia katsomaan.
Ja niistäpä jälkipeli syntyi lähinnä yhdestä puvusta. Nyrkkeilijä Elina Gustafsson sai tiemmä housupuvustaan paheksuvaa palautetta useamman postilaatikollisen.

Se sellainen oli tietysti turhaa. Pukuhan oli oiva. Jos oikein olen tulkinnut, kokonaisuus oli tilaisuutta varten suunniteltu ja valmistettu. Se oli hillitty, ei paljastanut liikoja eikä siihen oltu painettu mitään loukkaavaa. Sitä paitsi asu oli oikeastaan peijakkaan hyvän ja varmasti myös kantajansa näköinen.
Loppuarviona sanoisin, että voiko juhlaa kunnioittavampaa asua olla. Eipä hätäpäissään jostain tavan vuoksi lainattu, kuten miten istuva frakinrötkö sen parempi ole. Joskushan linnassa näkee myös asuja, joiden mallina on ollut keittiön puhviverhot, sopi tyyli kantajalleen tai ei.

Ehkä juhliin pitäisi ottaa oppia panimomaailmasta. Siellä isot merkit eivät juuri hittituotteiden koostumusta mulkkaa, mutta etikettiä fiilataan.

Oppia sitä paitsi ikä kaikki: enpä tiennyt, että nokkoskuidusta saa ihan pukukangastakin tehtyä. Kasvimaailmastahan ennen juhlia oli puheena vain presidentin puolison asu, jonka kangas oli valmistettu koivusta. Niin tai näin, harvalla yleensä muulloin on kiire päästä puupalttooseen.

Asiahan muuten on niin, että asu toki tekee juhlan tunnun. Mainoskuvissa onnellinen perhe viettää jouluaattoa oikein leningeissä ja kovat kaulassa. Se sellainen on tietysti liioiteltua, ainakin jos sitä katsoo tällainen ihminen jolle farkutkin ovat liian virallinen kotiasu. Mutta myönnettävä on, että kun sen aaton pöydän oikein kattaa ja kynttilä palaa, appeelle ei edes tee mieli istua ihan missä vaan rytkyissä.

Kotiasun keskeinen määrehän omalla kohdalla arkisin on, että se on keskimäärin oikean kokoinen: flanellipaita on kolme äksää liian iso ja pitkät kalsarit kolme äksää liian pienet.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: