Skip to main content

Kausityöntekijät ottaneet nihkeästi rokotetta Salossa

Perniönseudun Lehden saaman vinkin mukaan Salossa puutarhoilla ja maatiloilla työskentelevät ulkomaalaiset kausityöntekijät ovat ottaneet nihkeästi koronarokotteita. Vinkin mukaan työntekijät ovat suhtautuneet epäilevästi itse rokotteeseen ja saadun rokotetiedon luotettavuuteen. Salon kaupungin koronarokotusten vastuuhoitaja Anne Ahonen myöntää, että tilanne on juuri tämä.

–Tämä on ihan arkipäivää. Pääsääntöisesti kausityöntekijät ovat ukrainalaisia. Heidän terveydenhoitojärjestelmänsä on hyvin erilainen kuin mitä meillä täällä Suomessa on, minkä takia on tietysti ymmärrettävää, että he ovat hieman häkeltyneitä siitä, että täällä toiminta on luotettavaa emmekä me ole korruptoituneita. Jos sanomme, että ruiskussa on Biontech-Pfizerin rokotetta, niin silloin siellä on sitä, eikä lumetavaraa tai muuta rokotetta, kertoo Ahonen tilanteesta.

Ahosen mukaan kaupunki on pyrkinyt parhaansa mukaan informoimaan kausityöntekijöitä koronarokotuksista. Tiloille, joissa kausityöntekijöitä on, on lähetetty Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tietopaketti koronarokotuksiin liittyen, ja muutenkin itse rokotustilanteesta on kerrottu etukäteen hyvin avoimesti. Avoin tiedotus ei tosin ole aina riittänyt.

–Kun kerroin, ettei rokote aiheuta lapsettomuutta ja että jos Suomessa saa yhden annoksen niin silloin toisen annoksen saa kotimaassa, tuli yksi työntekijä jälkeenpäin kysymään miten paljon minulle on maksettu näistä kerrotuista tiedoista, kertoo Ahonen.

Osa myös suhtautuu epäilevästi oman kotimaansa kykyyn tarjota toista rokoteannosta. Eräänkin tarinan mukaan vain yliopistokoulutuksen saaneet ylemmän sosiaaliluokan henkilöt ovat oikeutettuja Biontech-Pfizerin koronarokotteeseen, kun taas alemmat sosiaaliluokat saavat AstraZenecaa vastaavan intialaistuotannon rokotteen.

Perniönseudun Lehden toimittajan kommentin aiheeseen liittyen voit käydä lukemassa täältä.

 

Lue lisää 22. heinäkuuta lehdestä!

Jaa artikkeli: