Kalsarikokous

Tervepä terve.  Toimituksen koilliskulman viikkoneuvottelut paketoidaan tässä seuraavaksi.

***

Vuoteen mahtuu tieliikennettä ja sitten tietoliikennettä. Etäkokouksista ja -työstä tuli monelle arkea ja melko moni tuntuu siitä tykkäävänkin.

Koilliskulmassa tästä ei ole vain ihastuttu. Vekottimiin puhuminen on aina tuntunut hiukan vistolta.  Puhelimeen on satojen ja tuhansien luuriin puhuttujen tuntien myötä tullut rutiini, mutta ovipuhelin on jo aika paha ja autokaistan mikrofonipömpeli vielä pahempi.  Kuvan kanssa tapahtuva tietokoneelle ja sitä kautta jossain toisaalla istuvalle keskustelukumppanille  juttelu ei sekään tunnu vieläkään oikein luontevalta ja mahtaako koskaan tuntuakaan.

Toisaalta voi ajatella niinkin, että sama se, miltä itsestä tuntuu: vanhaan hyvään aikaan kirjoituskoneelle puhuvaa olisivat pitäneet metkana sivullisetkin.

Etäkokoustamisen kuningaslaji menneenä vuonna oli valtuuston talousarviokokouksen seurailu ensin töistä ja sitten kotoa käsin, ruutua tihrustaen ja muistiinpanoja tehden.  Uutismielessä illan anti kerrottiin jo toissaviikolla, mutta jotenkin sitä jäi makustelemaan.

Yleensä budjettikokoukseen on suhtautunut ainakin kolmella eri tavalla.  Ensimmäinen on se, että siinä on vähän kuin vuodenpäättämisjuhlan makua; kun nuija viimeisen kerran kopahtaa, tietää vuoden kalkkiviivojen jo olevan lähellä.

Jonkin sortin viivoja jättää jälkeensä myös pitkin selkää valuva hiki, jos milloin kokous täyttää seitsemän tuntia ja puheet tuntuvat lipsuvan nahistelun puolelle.

Toisaalta: siinä on vuosienkin jälkeen jotain kiinnostavaa, miten eri tavoin yksi ja sama esityslistan tai budjettikirjan kohta voidaan nähdä ja kyse on loppujen lopuksi ihan oikeista asioista ja siksi mielenkiintoisista.

Youtuben lukujen perusteella kokousta saattoi seurata ennätysyleisö;  harvoinpa valtuustosalissa on kansaa pikkubussillista enempää.

Se on myönnettävä jälkikäteen, että etänä seuraaminen oli kokeneellekin työlästä.  Valtuustosalissa ei oikein voi keskittyä muuhun kuin asian seuraamiseen.  Kun ihmisten liikkeet ja tekemiset näkee silmiensä edessä, seuranta on paljon luontevamman tuntuista.  Etäkokousta seuraillessa kelkasta putoaminen tuntui olevan paljon helpompaa;  siinä ei tarvitse kuin hakea santsikuppi kahvia tai kotona istuessa antaa ruokaa sitä kärttävälle tai mitä vain muuta eikä kohta tiedä yhtään, mistä nyt äänestetään.

Toisaalta kotoa käsin seurailu oli muuten kiristämätöntä, kun työasun saattoi vaihtaa kotiasuun eli symbaalitehtaan mainospaitaan ja pitkiin kalsareihin.  Jossain kohdassa mielessä kävi iltaglögin terästäminen, mutta kuka sitä nyt työaikana saati arkena.

Suorastaan hilpeä oli siirtymä töistä kotiin.  Nykytekniikkahan on sikäli hienoa, että puhelin kytkeytyy auton soittimeen ihan itsestään ja napin painalluksella sai matkaviihteeksi soimaan autostereoista valtuuston kokouksen.

Se nyt toisaalta oli vähän kuin jotain mäkikisaa kuuntelisi:  jännitystä riitti siinä, kuka  saa parhaat tyylipisteet ja kuka esittää isoimmat luvut.

***

Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: