
Kalakauppias John Erikssonin pakettiautolla riitti torstaiaamuna asiakkaita.
Keskikesän juhla on käsillä ja juhannuksen alla liikkeellä ovat niin asiakkaat kuin myyjätkin.
–Käyn yleensä perjantaisin tässä, mutta tulin nyt torstaina, kun on kesän paras myyntipäivä, toteaa rosalalainen kalamyyjä John Eriksson.
Eriksson on hetki sitten parkkeerannut myyntiautonsa Perniön S-Marketin parkkipaikalle, josta hän myy itse savustamaansa ja osittain myös pyydystämäänsä kalaa. Tiskin takaa löytyy muun muassa savulohta ja -siikaa, kampelaa ja ahventa.
–Alkuviikosta nämä uivat vielä vedessä, Eriksson sanoo.
Kun ajankohta on juhannusta edeltävän torstain aamupäivä, voi myös olettaa, että tuotteet kelpaavat myös asiakkaille. Kauaa ei tarvitsekaan odotella, että asiakkaita alkaa muodostua jonoksi asti juhannuspöydän kala-antimien toivossa.
Ensimmäisten joukossa ovat mökille matkalla olevat Irma ja Anu Hiihtola, joille lähtee mukaan lohta juhannuspöytään.
–Kyllä yleensä aina on jotain kalaa (juhannuspöydässä), mutta me ostamme kalaa kyllä muutenkin, Irma Hiihtola kertoo.
Asiakkaille kelpaa monipuolisesti erilainen kala keskikesän juhlaa varten. Riitta ja Krisse Lax ostavat silliä, siikaa ja kampelaa, Paula Punsar taas loimu- ja savulohta.
–Kaikenlaisia tuoresalaatteja ja grillaamme paljon juureksia ja vihanneksia, Punsar luettelee kalan kylkiäisiksi suunniteltuja ruokia.
Vaikka kysyntää riittää aamusta asti, on myynti vielä Erikssonin mukaan pientä.
–Tämä on ollut vielä rauhallista. Yleensä tässä kannattaa olla viiden ja kuuden aikaan illalla, kun ihmiset tulevat töistä.
Kalakauppiaan kiireisestä päivästä kielii myös se, että Eriksson ei itse jää koko päiväksi kalan myyntiin Perniöön. Hän itse suuntaa päivällä Bromarviin ja jättää Perniön kalamyynnin kaverinsa harteille. Perniöön hän tulee itse vielä illaksi takaisin.
Kala näyttää selkeästi kelpaavan asiakkaille, mutta miltä kalakauppiaan oma juhannuspöytä näyttää?
–Kyllä minulla on graavilohta ja -siikaa ja sitten varmaan joku kampela ja vähän savukatkarapuja, Eriksson pohtii.