Tervepä terve. Toimituksen itäbuffetin viikkosalaatit pätkitään tässä seuraavaksi.
***
Sitähän puhutaan monesti näistä arjen pienistä teoista ja muutoksista, joilla aukeaa uusi ja uljaampi tulevaisuus. Säästyy rahaa, lihakset kasvavat ja kaikenpuolinen vetreys valtaa oloa.
Voi peräti elää pidempään, jos sitä joku mielii.
Tehän tiedätte: yksi autolla ajettu kauppareissu vähemmän viikossa ja niin edelleen. Autolla ajetun sijaan reppu selässä lampsittu työmatka edes kerran viikossa on toki enemmän kuin ei lampsittua matkaa lainkaan. Sanonta pienistä puroista kasvavista isoista virroista pitää paikkansa monesti.
Jos ihan ruoasta puhutaan, niin arkkitehtuuri tai kodinkoneen valinta ratkaisee sen, mitä suuhun päätyy, ei niinkään se, mitä kaupasta ostaa.
Selitän. Mainiossa komediaelokuvassa ”Päiväni murmelina” televisiojuontaja päätyy juttukeikalle pikkukaupunkiin ja herää aamu toisensa jälkeen samaan päivään.
Elokuva käy joskus mielessä arkiaamuisin, joiden perusteella tässä ollaan valmis teatteritähti.
Teatteriesityksissähän on hiottu sekunnilleen tai vielä tarkemmin kaikki: liikkeet, puheet, lavalle tulot ja poistumiset ja näin.
Sama se on arkiaamuissa: askelten ja kädenliikkeiden tarkkuudella kaikki tuntuu käyvän aina samoin: kahvinkeitin, lehdenhaku, lämpömittarin kurkistus, aamupalan laittaminen ja sitten aamutelevision puolen uutisten alkumusiikki kuuluu tasan siinä kohdassa, kun puristaa hammastahnaa.
Eräänä päivänä kävi päässä jokin merkki aivotoiminnasta ja tein osan aamupalasta illalla valmiiksi: sitähän voi ladata kahvinkeittimen jo ehtoolla ja surauttaa marjasmoothien valmiiksi kaappiin aamua odottamaan. Tässä välissä pahoittelut siitä, että smoothie-sanalle ei tunnu löytyvän suomenkielistä vaihtoehtoa.
Yhtä kaikki näin teinkin. Aamulla kello soi, tie kävi keittiöön ja vähältä piti, etten alkanut täyttää kahvinkeitintä uudestaan. Sitten heräsi toinenkin aivosolu ja muisti, että nythän oli ennakoitu. Keitin alkoi napin painamisen jälkeen kurluttamisensa ja sitten iski kertakaikkinen tenkkapoo: mitä tässä nyt sitten tekee, kun puolet aamupalasta on jo valmiina. Vähän aikaa löi todella tyhjää. Vasta sitten oivalsi, että kai sitä vielä vähän on tehtävääkin.
Yhtä kaikki tässäpä niksi. Jos aie oli saada vaikka leikkeleiden kulutusta putoamaan, ei muuta kuin vaihdetaan jääkaappien ovien kätisyydet ensi alkuun. Siinä menee aamupöpperöisiltä kaksi viikkoa niin, ettei saa koko kaappia avattuakaan.
***
Ainahan ei ole kyse arjen pienistä muutoksista vaan nimenomaan pyhien.
Sunnuntai on monesti viikon päivistä kamalin, vaikka esimerkkejä nimenomaan sunnuntain käyttämisestä hyväksi on vaikka miten.
Sunnuntai on monelle retki- tai elokuvissakäyntipäivä, on sunnuntailounasta ja -päivällistä ja niin edelleen. Joskus päivästä saa jotain irti, joskus haikeankiukkuisesta olosta ei pääse irti millään, mutta maanantaiaamuna jäljellä olosta on pelkkä kiukku.
Viime sunnuntai oli toista maata. Siitä on seurauksia, että perheessä on kuorolaisia. Kun kuoro on oikein hyvä, se saa myös esiintymisiä ja sunnuntaina tätä lajia oli tiedossa Tampereella. Jo paikka kiihdytti mieltä: Reima Pietilän piirtämässä Kalevan kirkossa riittää ihailtavaa toisellekin kerralle.
Siinä jo tuntui hyvin epäsunnuntailta, kun itsensä pakkasi iltapäivällä matkaan kohti Pirkanmaata. Eihän sitä nyt yleensä työn orja maanantaita vasten missään rilluttele.
Paluumatkalla puheeksi tulivat juuri nämä arjen pienet muutokset, ja luvan kanssa myöhäistetty maanantaiaamu todella oli sitä.
Jotkut toki aikoivat olla maanantaina ajoissa jossain; siinä määrin hulvattomia ohituksia ysitiellä sai nähdä muutamankin. Hämmentävää kyllä, kolmituntinen kirkossa ei nostanut omaa uskoa siihen, etteikö peura voisi juosta auton eteen.
Noin muuten voi vain huolestua sanojen ymmärtämisestä. Monihan luuli ravitsemussuosituksia määräyksiksi ja että nyt haetaan makkarat suusta. Toisaalta vaikuttaa usein siltä, että määräyksinä annetut nopeusrajoitukset ovat useimmille suosituksia.
Hartaudenharjoituksesta ei muuten ollut sunnuntaina kyse, vaikka kirkossa järjestetyn konsertin jälkeen kaiuttimia ja johtoja hiki päässä kanniskellessa kuultiin muutamakin herranjestas.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
