Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen koillisklinikan viikkotikit ommellaan tässä seuraavaksi.
***
Silmään otti uutinen, jonka mukaan varusmiesten asioita käsitellään sosiaalisessa mediassa kuten facebookissa. Varusmiesten ryhmissä keskustellaan muun muassa siitä, mitä kannattaa ottaa palvelukseen mukaan.  

Ryhmien lisäksi on  selvää, että useimmat varusmiehet raportoivat somessa omissa nimissään omilla tileillään siitä, mitä on päivän aikana palveluksessa tehty.  Kaikkea palveluksesta ei saa kertoa, joskin herra tietää miten kieltoa noudatetaan.

Jotenkin  tekisi mieli uskoa,  että palveluksenkeskeyttämistilastot ainakaan eivät rumene, kun armeija yhtäkkiä onkin tutun kaverin twiitti tai facebook-päivitys ja sitä kautta tuttu asia.  Tähän astihan porttientakainen touhu on ollut monelle etäistä ja siksi kohdalle tullessaan täysi yllätys.  
Se on  toinen juttu, jääkö viikonloppulomille lesotettavaa, kun kaikki on jo viikon aikana kerrottu.
***
Jos missä yhdistyvät viihde- ja tieto-ohjelma niin sairaalaan sijoittuvissa sarjoissa.

Useinhan niissä on sairaanhoitokohtausten lisäksi ihmissuhdesotkua  ja muuta, mutta tärkein anti katsojalle on knoppitiedon lisääminen. Tyypillisesti sairaalasarjoja katsotaan tietokone polvella, ja aina kun ruudussa tehdään laparoskopiaa tai muuta madonajoa, on mentävä internetiin katsomaan, mitä se ja se lääketieteellinen termi tarkoittaa.

Että ihan turha kohta esimerkiksi hammaslääkärien yrittää sumuttaa potilasta mumisemalla hoitajalle salakähmäisesti termejä, joiden ennen  saattoi vain aavistella tarkoittavan jonkin kalliin toimenpiteen tarvetta.   

Mutta ei sitä näin viksuja oltu koskaan muinaisen koulu-tv:n opetusten aikaan.
***
Isot ovat erot jääkiekkokulttuurissa Suomen ja Ameriikan välillä.
Suomessa jäädytetään kovalla tohinalla tuleville kiekkoilijoille pelikenttiä. Valtameren tuolla puolen jäädytetään entisten kiekkoilijoiden pelinumeroita.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: