Tervepä terve. Toimituksen koillisrivin viikko-ojennus tehdään tässä seuraavaksi.
***
Tuomiopäivän manaajat ja kaiken huonosti olemisesta marisijat ovat oikeassa. Jottain tarttis tehrä.
Tilanne valkeni lauantaina. Retki vei ohi Verkkokaupan myymälän Raisiossa, ja mitä näimme: rivin telttoja kaupan pihalla ja telttailijoita tietysti myös. Aikaa kaupan ovien avautumiseen oli yli puoli vuorokautta.
Ei voi tulla kuin tulokseen, että asuntopula on kauhea. Tarkoitan, että ei kai kukaan muuten kuluta pääsiäispyhiään teltassa kaupan pihalla odottamassa ovien avautumista. Jonnekinhan sitä on välillä päästävä lämpimään.
Vakavissaan puhuen on hurjaa, että yli yön jonottamalla jonotetaan vähän lisää tavaraa entisten rojujen jatkoksi.
Toisaalta jonottaminen on kulttuuri-ilmiö sekin. Esimerkiksi armeijassa on saapumiserästä toiseen kiire jonottamaan, joskaan aina ei ole selvää, että mitä.
Leipä- tai elinsiirtojonot taitavat olla ainoat, joihin ei kukaan vapaaehtoisesti halua.
Katovuosien henkinen perintö yhdistettynä kansanluonteen pimeään puoleen saa aikaan omanlaisiaan jonotuskuvioita sekin.
Taannoin risteilyllä buffet-ravintolan ovelle kertyi jonoa, ja tässähän moni alkaa epäillä, että entä jos joku vedättää. Kaikilla on pöytä varattuna, ruoka riittää kyllä, mutta silti sisäänpääsystä ensimmäisenä käydään verinen kisa. Ettei vaan oma paistisiivu mene.
Samaa näytelmää esitettäneen edelleen myös esimerkiksi lentoasemilla. Moni taitaa yhä hienosti oikein vanhanaikaisen kyynärpäätaktiikan.
Jonottaminenhan on sitä paitsi joskus antoisaa puuhaa; voi katsella kanssaihmisiä ja kehitellä heille mielessään tarinoita. Moni tärvää mahdollisuuden jonottamalla nenä kiinni puhelimen ruudussa. Kansallista toki on sekin.
Eräänä aamuna vakuutusyhtiöön soittaessa piti, niin, jonottaa. Siinä toisaalta pisti miettimään, onko odottavalle soitettava musiikki stereo-vai jonoäänityksiä.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
