Skip to main content

Joen pitäisi mahtua uomaansa

Perniönjoen pinta nousi alkuviikosta, mutta tulvaksi asti vesi ei kohoa. Kuva on otettu keskiviikkona.

Perniönjoen vesi ei näillä näkymin nouse lähipäivinä niin korkealle, että siitä olisi uhkaa rakennuksille.
–Kun loppuviikosta viilenee, virtaama kääntyy taas laskuun. Korkeimmillaan joki oli tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, kertoi tutkija Harri Myllyniemi Suomen ympäristökeskuksesta keskiviikkona.

Myllyniemi toteaa, että kaduilla vellovan veden määrä ei suoraan kerro veden määrästä luonnossa.
–Kaduille on lumi tamppaantunut ja jäätynyt ja siellä ovat kaivot jäässä ja muut veden luonnolliset reitit ovat tukkeessa.

Paljonko lunta sitten on. Hydrologi Kati Anttilan tieto eilen oli, että lunta on maastossa noin 50-60 kiloa neliölle. Lumen määrä maastossa on hänen mukaansa vähän alhaisempi kuin tähän aikaan vuodesta keskimäärin.

Lupajan Murskeen yrittäjä Pekka Erjala myöntää, että kuluva talvi on ollut poikkeuksellinen.
–Kahdenkymmenen yrittäjävuoteni ajalta en tällaista talvea muista, Erjala sanoo.
Hän toteaa, että sekä hiekoitussepelin että hiekoitushiekan menekki on ollut moninkertainen aiempaan nähden.

Erjala sanoo, että hiekoitukseen tarvittavia aineksia kyllä riittää. Erjala arvelee, että kysyntä jatkunee vilkkaana maaliskuun puolivälin huitteille.

Jaa artikkeli: