Skip to main content

Jääasiantuntija ei poraisi vielä jouluksi pilkkiavantoja

Eteläisessä Salossa jäätalvi antaa vielä odottaa itseään. Arkistokuva on Särkisalosta viime keväältä.

Sääennuste näyttää lähipäiville pakkasta, mutta vesistöt vasta odottavat jääpeitettään. Ilmatieteenlaitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio kertoo Etelä-Suomen jäätilanteen olevan parhaillaan olematon.
– Ei siellä taida olla mitään. Tai voi olla jotain pikkujäätä, mutta meren rannoilla ei vielä etelässä ja Lounais-Suomessa ole jäätä. Yksi tuttavani asustelee Örössa, joka on ulompana meressä, mutta ei sielläkään kuvissa näy jäätä. Kylmän yön jälkeen voi näkyä riitettä.

Jäätymistä edesauttaisi Vainion mukaan sateeton ja tyyni sää, sekä tietysti pitkään jatkuvat pakkaset.
– Alle neliasteista vesi rannalla parhaillaan on, eli vielä jonkun aikaa kestää ennen kuin jäätyy tai lähtee jäätymään. Kapeissa pienissä matalissa lahdelmissa jäätyy nopeasti, jos on yöllä pakkasta. Ennusteiden mukaan Perniössäkin seuraavat kaksi viikkoa on pakkasta, eli kai se nopeastikin sieltä tulee. Toki on ennustettu myös lumi- ja räntäsateita, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa, että sade hidastaa jäätymistä.

Sokeasti ei kannata myöskään uskoa jokaiseen tarinaan, jonka pilkkijöiltä kuulee, muistuttaa Vainio.
– Alueena Perniö ja lähialueet ovat sellaisia, että hyvinkin erilaisia jääolosuhteita voi olla ja esiintyä. Pienet poukamat ja lahdelmat, jotka ovat melkein kuroutuneet umpeen merestä jäätyvät ensimmäisinä, eli ei kannata sokeasti uskoa, jos naapuri tai työkaveri kertoo kotirannassa kairanneensa kymmenen sentin paksuiseen jäähän reiän. Kotona voi silti odottaa omassa rannassa vain muutama sentti jäätä.

Jaa artikkeli: