Torstaita kaikille vuoden kahdettakymmenettäkolmatta kertaa.
Toimituksen lounaiskulman ohukaisosaston viikkokatsaus taitellaan tähän alle nyt juuri.
***
Nimittäin sellainenkin uutinen otti silmääni, että Painonvartijat lopettaa Suomessa.
Syy on tietty se yksinkertainen; markkina-alue on turhan pieni eli toiminta ei tuota kulujaan takaisin riittävässä määrin.
No, kaippa se naiivia olikin ajatella että toiminta tähtää ihmisten terveenä pitämiseen,ei liikevoittoihin. Ymmärtääkseni vartijoiden systeemi oli kuitenkin siitä tehokkaammasta päästä, mitä uusiin ruokailutottumuksiin opetteluun tulee.
Pistää vaan miettimään, että millaisenahan piraattitoimintana tämä sitten jatkuu. Virallisia Painonvartijoiden pistelaskukuponkeja ja –taulukoita on tässä vuosien mittaan kuitenkin jaettu ryhmissä mukana olleille paali jos toinenkin. Eiköhän kohta skannerit ja kopiokoneet laula ja pisteidenlasku jatku ilman ryhmääkin. Ei kai siihen joka vuosi uusia planketteja tarvita ja vaakakin varmaan on jollakulla kotona.
Siinä tietysti ollaan sitten jo omaehtoisen painonhallinnan paikkeilla ja jos näin Painonvartijat teki itsensä tarpeettomaksi, niin mikäs toisaalta sen parempi.
***
Ilahduttavaa on sekin, että vanha musiikki se tuntuu kelpaavan hyvin. Jos kuka kuuntelee kaupallisia radiokanavia, ei ole voinut välttyä kuulemasta kappaletta nimeltä Jos sä tahdot niin. Radiosoittoon nousseen version esittävät Samuli Edelmann ja elämäntapahuokailija Jippu.
Mahtaako tässä pilata monenkin ilon jos muistuttaa, että tälle pariskunnalle ei kuulu kunniaa kuin henkäilystä, itse laulu on Hectorin liki neljännesvuosisata sitten tekemä.
Tietysti tässä voisi olla hyvät saumat vaikka mihin kunnianpalautukseen, jos kappaleen alkuperä alkaisi kiinnostaa enemmänkin.
Jos sä tahdot niin julkaistiin nimittäin ensimmäisen kerran Hectorin albumilla Varjot ja lakanat vuonna 1988. Rohkaisuksi voin vaan kertoa, että tutustukaa ihmeessä: tämä nyt uuteen loistoon päässyt laulu ei ole edes likimainkaan parasta mitä tuolta erinomaiselta levyltä löytyy.
***
Ei siinä, monenmoiseen on Hectorkin ehtinyt eikä kytkös Edelmannin kanssa ole ensimmäinen. Samuli lauloi itsensä vuonna 1991 euroviisukarsintoihin laululla Peggy. Sen sanat oli tehnyt eräs herra Harma. Tiistaiaamuna Peggy puolestaan soi radiossa ja kappaleen päätyttyä toimittaja makusteli laulun nimeä jotensakin, että ”siinä soi Peggy eli Pegasos”.
No, Pegasoksesta lauloi puolestaan aikanaan Pepe Willberg kappaleessa Hermes ja kappas, tämänkin Procol Harumin vanhan teoksen on todella suomeksi sanoittanut Hector.
Siinä sitä oli kesäaamu harvinaisen Harmaa.
***
Rahojen lopulliselle menetykselle sitä sitten onkin hetken aikaa vähän vähemmän mahdollisuuksia, katsastusasemat kun ovat lakossa.
Radion uutisissa näistä yrityksistä käytettiin ainakin minulle ihan uutta käsitettä ”katsastamo”, joka tietysti onkin mainio ilmaisu ja sovellettavissa ties miten.
Hummia hoidetaan ja esteitä ylitellään tietysti ratsastamossa ja sopisiko ravintolain tupakkikoppia kutsua natsastamoksi.
Jälkimmäinen tietty voisi olla myös tilanne jossa ylennettäville aliupseereille jaellaan lisää merkkejä olille.
***
Lomakauden ollessa ensimmäisillä aluillaan ovat tietysti myös ensimmäiset ammattihuolestujat nousseet koloistaan. Sinänsä aiheellinen huolenaihe onkin esimerkiksi, millaiseen mittaan lomatissuttelu etenee ja käykö paluu töihin vasta katkon kautta.
Tosiongelmainenhan yrittää peitellä, että mitään juomista olisi tapahtunutkaan.
Koeteltu konsti on juoda kossuvissyä. Sillä todellakin pitää tehokkaasti huolen siitä, että hengitys ei haise yhtään vissylle.
***
Heip.