Skip to main content

Isän jalanjäljissä putkiasentajaksi

12.11.2023Uutiset

Putkiasentajan hommat sujuvat parhaiten kaksistaan, kertovat Karoliina ja Kari Kakko. Yksin kädet loppuisivat kesken. Karoliina on perinyt isältään kiinnostuksen käytännönläheiseen työhön.

Sunnuntaina vietetään isänpäivää ja monesta lehdestä löytyy isänpäiväjuttu.
Joskus jutussa isyyttä pohtivat itse isät, joskus jutussa pienet lapset kertovat, miksi isä on kiva. Joskus isän ja lasten välimatka kasvaa lasten kasvaessa ja muuttaessa pois kotoa. Joskus yhteinen arki säilyy, jos vaikka käy niin, että työpaikka on yhteinen.

Perniöläiset isä ja tytär, Kari ja Karoliina Kakko, ovat tottuneet työskentelemään yhdessä. Karin mielestä oman tyttären kanssa työskentely on hauskaa, ja aina voi luottaa siihen, että asiat tulevat tehdyksi.

Kakot työskentelevät omassa perheyrityksessä, Perniön putkitarvikkeessa.
– Yhdessä on helppo työskennellä. Emme suhtaudu toisiimme eri tavalla töissä kuin vapaa-ajalla. Olemme hyvin perhekeskeisiä, ja kaikilla meidän perheessämme on läheiset välit, joten Karoliinan kanssa yhdessä työskentely tuntuu ihan tavalliselta. Me rakentelemme ja remontoimme vapaa-ajallakin kaikenlaista, Kari kertoo.

23-vuotias Karoliina kertoo halunneensa seurata isänsä jalanjälkiä heti yläkoulun jälkeen. Niinpä hän hakeutui opiskelemaan LVI-asentajaksi 16-vuotiaana.
– Minua ei ole kukaan koskaan patistellut putkiasentajaksi. Halusin alalle ihan itse. Minusta työ on monipuolista ja jännittävää ja se sopii minulle, Karoliina Kakko kertoo.

Opintojen ohella hän aloitti työskentelyn isänsä yrityksessä. Se auttoi näkemään, minkälaista putkiasentajan työ käytännössä on. Samalla tieto ja kokemus karttui koulukavereita nopeammin.

Perniön putkitarvikkeessa on ollut toisinaan myös ulkopuolelta palkattuja työntekijöitä ja harjoittelijoita. Karin mukaan Karoliina-tytär on aina ollut parhaasta päästä.
Kakot toivovat, että Karoliinasta tulee aikanaan jatkaja yritykselle. Siihen on kuitenkin vielä aikaa.

Jaa artikkeli: