Skip to main content

Heipähän hei. Toimituksen lounaissiiven virtuaali – ja lähimatkailuosaston valitut palikat tässä taasen jakoon.
***
Tämä on tietty osaltaan valtavan kiinnostava homma, jotta mitä saadaan aikaan ahvenanmaalaisesta hylystä nostetuista maailman vanhimmista oluista.

Samasta paatistahan nostivat sukeltajat yhtä iäkästä samppanjaa, mutta se nyt on tuoreeltaankin lähinnä hapanta vissyä.

Tavan market-lagerien käyttäjää olut-asia sitä vastoin kiehtoo. Jossain  ihan hiljakkoin uumoiltiin, että pulloista saadaan vielä sen aikainen hiiva uudelleen kasvamaan, ja näin ehkä voidaan valmistaa toisintoa tuosta parisataa vuotta vanhasta juomasta.

Metkaa.  Ennestäänhän jo tiedettiin, että esimerkiksi keskiajalla juotiin olutta koko lailla määrättömästi.   Kiinteä ruoka oli suolaista ja olutta meni. Se oli myös ruoan jatke.  
Keskiajan ruoastahan ollaan aika hyvin perillä. Kirjoja asiasta on tehty enemmänkin kuin yksi ja kaksi ja jäljittely aika helppoa.  Juomapuolenkin suhteen sama olisi lystiä: saada tietää, mitä maistoi talonpoika 700 vuotta sitten tuopista hörpätessään.
***
Jännä  mahtoi toissa-aamu olla eräällekin kanadalaishepulle. Tämä Stephen Elop aloitti nimittäin tiistaina Nokian peräsimessä, ja antaahan katsoa miten äijän käy. 

Entisen kumitehtaan nykyisistä lonkeroista muut kuin leluosaston tuotteet ovat olleet viime aikoina kiintoisimpia:  Hai-saapasta saa taas ja Hakkapeliitta on hyvä talvirengas.  Merivettä ja autolla yli ajamisen kestävää puhelinta, jonka akku kestää kuusi viikkoa ja jonka voi ostaa 40 eurolla, ei vielä ole valikoimaan tullut.

Yhtä kaikki Ylen Läntisen aamuohjelmassa kerrottiin, että Elop aikoo asettua pääkaupunkiseudulle. Siinä sitten ounasteltiin, että olisiko kaverilla varaa ostaa jopa autonkuljettaja Räikkösen entinen luukku. Toimittaja arveli, että Nokian johdon palkoilla kyllä on mahdollisuuksia muuhunkin kuin punavuorelaiskaksioon.

Mene, ja tiedä.  Sikäli kun tässä ollaan hintatasosta perillä niin niihinkään ei ole varaa muulla kuin Nokian johdolla.
***
Elopin edeltäjä Kallasvuo pääsi tässä otsikoihin tietty lopputilinsä ansiosta kahdessakin mielessä. Työsuhteen loppuminen on asia ykkönen ja lopputilin suuruus, lehtitietojen mukaan reilu neljä miljoonaa, se toinen.

En ole oikein saanut selville, miten se neljä miljoonaa sitten tässäkin tapauksessa käyttöön tulee. Antaako vahtimestari Kallasvuon kouraan shekin tämän lähtiessä. Toimitetaanko hinta silkkana rahana vai saako vaan talousosasto ohjeet suorittaa maksu ja sen seurauksena Kallasvuo yhtenä aamuna pankkitiliään vilkaistessaan huomaakin yhtenä aamuna saldoa olevan joku miljoona enemmän kuin vielä eilen.
***
Mitä businekseen tulee, niin seurasinpa iltana eräänä tätä Diili- ohjelmaa televisiosta.

Siinähän Harry Harkimo hankkii itselleen toimitusjohtajaa Hankoon vireillä olevaan rakennusprojektiin.  Kilpailija kerrallaan tippuu pois rivistä.
Varmasti ohjelma on ihan soopaa kuten nämä tosi-teeveet yleensäkin.  Ruutuun leikataan pahimmat rähinät ja herra tietää miten käsikirjoitettuja nekin ovat.  Kieltämättä sillä on oma viihdearvonsa, kun Harkimo löylyttää näitä englanninkielisellä tittelillä siunattuja, läpisliipattuja kommunikaattori-hanuja kitarisat suorana.

Eipä siinä, Harkimoa itseään on pakko jostain kohtaa arvostaa.    Jotenkin öykkärimäisen Jokerit olisi voinut jättää pelastamatta, mutta muuten kuvaksi on jäänyt että lässyttämisen sijaan mies arvostaa sitä, että jotain tapahtuu. 

Saahan nähdä, miten sujuu hankolaisilta kiirehtiminen, jahka projekti niemellä joskus alkaa.

Tietty arvostuksen alku on jossain paljon kauempana.  Moniko Diilin katsojista on kuullut esimerkiksi Harkimon purjehtijanurasta: Whitbread –kisassa porukalla kahdesti ja lisäksi BOC- Challenge kisassa Harkimo purjehti maailman ympäri yksin ensimmäisenä suomalaisena.  Se jos mikä ei ole ihan jokapojan puuhaa.
***
Sellainenkin uutinen tuli maailmalta, että muotitalo IvanaHelsinki on joutunut pikku vaikeuksiin.

Juuri ennen talon esiintymistä muotinäytöksessä päätti Ivana Trump- niminen julkkiseukko haastaa rättifiman oikeuteen, koska tämä yritys rouvan mukaan käyttää hänen nimeään ilman lupaa.

Logiikka on tietty saumaton, sikäli että jos tällä kaavalla alkaa saada rahaa niin eiköhän panna toimeksi.  
Aloittaisiko tässä vaikka yhdestä kotimaisesta, keskiviikkoisin ilmestyvästä sarjakuvalehdestä jossa housuttomat ankat temmeltävät.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
Jaa artikkeli: