Skip to main content

Hyvinvointialueen demokratiasta

Tulevan sote-uudistuksen aluevaaleissa valitaan aluevaltuutetut. Tällä ensimmäisellä valtuustolla on paljon valtaa. Se päättää siitä, saavatko muut kuin keskuskaupungit äänensä kuuluviin.

Arvioiden mukaan suurin osa alueemme valtuutetuista valitaan Turusta. Monet pienet kunnat eivät välttämättä saa yhtään valtuutettua läpi. Kuten kunnissa, myös hyvinvointialueen hallinto tulee sisältämään alakohtaisia lautakuntia tai valiokuntia. Valiokunta ja lautakunta kuulostavat samanlaiselta, mutta ero oikeasti on suuri.

Valiokunnat kootaan pelkästään aluevaltuutetuista, joten valta keskittyy (keskus)kaupungista valittujen käsiin. Lautakuntiin voidaan valita jäseniksi myös niitä esim. syrjäseutujen ehdokkaita, jotka eivät päässeet itse valtuustoon. Niinpä lautakuntamallissa demokratia on laajempaa ja myös maaseudun ääni pääsee kuuluviin.

Äänestäjän on hyvä kysyä ehdokkailta, kumpaa hallintomallia hän ja hänen puolueensa kannattaa. Jos et ole turkulainen, sinun kannattaa suosia lautakuntamallia. Silloin oman alueesi ehdokkailla on mahdollisuus laajemmin osallistua päätöksentekoon.
Jaana Shelby
(kd.)

Jaa artikkeli: