Tervepä terve. Toimituksen itäpinon viikkoliput lasketaan tässä seuraavaksi.
***
Vaaleihin pitää suhtautua vakavissaan, jos ei totisesti. Ei tästä kovin montaa sataa kilometriä itään tarvitse matkustaa, kun jo ollaan niillä main, joilla niihin ei voi suhtautua vakavissaan. Tällä puolen aitaa homma toimii ainakin järjestelmän puolesta.
Se on sitten toinen asia ja kansallista perinnettä, että käyttöohjeita ei oikein aina malteta lukea, olipa edessä uuden tehosekoittimen käyttöönotto tai äänestys. Tällä kerralla asiassa vielä oli kaksoisvaalien myötä ylimääräistä riskikerrointa kuin huonomman kaakin totoamisessa. Yhtä kaikki pitkä rivi hylättyjä ääniä kertonee siitä, että aika moneen lippuun päätyi sitenkin väärien vaalien numero.
Totisuuden unohtaminen tarkoittaa sitä, että mielessä totta vie kävi ennen äänestyksen alkua vanha kunnon Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmasarja.
Tästä sarjasta olen kertonut ennenkin.
Vanha, suosittu brittikuunnelma sijoittuu Lontooseen, kuvitteelliseen valtionvirastoon, jossa työntekijät ovat oikeastaan hyvin inhimillisiä: siis milloin laiskoja, milloin huolimattomia, milloin turhantarkkoja, milloin liian alttiita paheille ja milloin peittelevät tietämättömyyttään ja mokiaan niin, että alkuperäinen virhe kertautuu ja lopputuloksena voi olla milloin mikäkin katastrofi.
Ja kyllä vaan: sarjassa on pari jaksoa omistettu myös vaaleille ja lopputuloksena on täydellinen sotku ja aivan väärä ihminen väärässä virassa. Jätetään kertomatta tarkemmin siltä varalta, että kuuntelette.
Oikein huonolla organisoinnilla tuplavaaleissa olisi ollut aineksia Knalli-tason soppaan, mutta onneksi toisin kävi.
Erikoinen havainto eräältä äänestyspaikalta tuli toki korviini: useampi äänioikeutettu oli kaikonnut paikalta tyhjä jompikumpi lippu taskussaan ja tällä pelin ei kirjanpito pian täsmääkään. Siis kaksoisvaalit yksin eivät selittäneet ääntenlaskun kestoa vaan tämä oli rikkana rokassa.
Kari Peitsamo tiesi sanoittaa täsmäämättömien merkkien ilmiön jo yli 40 vuotta sitten: ”rivit tuli täyteen, mutta riimit ei.”
Muistelen lukeneeni erään politiikantoimittajan aina äänestävän vaaleissa tyhjää. Näin äänioikeus tulee käytetyksi, mutta vaalipäivän jälkeenkään ei töissä tule pientäkään riskiä ajatella asioita sen kannalta, ketä itse äänesti. Logiikka tuntuu loogiselta.
Mutta tähän vakavuuteen ja totisuuteen. Huumoriahan jo sivuttiin. Parasta lajia on mahdoton nimetä, mutta oikealla tiellä ollaan jos katsojalle jää pieni vastuu vitsin oivaltamisesta ja aina paranee, jos mukana on mustan tai ainakin mollin sävyjä.
Vastikään muistelmansa julkaissut käsikirjoittaja-ohjaaja Neil Hardwick taisi tämän: turhankin yksiselitteisesti Hardwickin nimiin laitetuissa sarjoissa ovat lähtökohtaisesti asiat poskellaan ja ankeasti, mutta kaiken seasta nousee kestävää huumoria, sanallista tai kuvallista ja miksei toivokin. Mollissa soiva komedia kestää aikaa ja toki duurissakin soiva, jos siinä on aineksia tosielämästä.
Hyvässä huumorissa on toki sekin piirre, että sen takana voi tekijä seistä. Jos ei muuta, niin joku teekkarisakki ilmoittautuu jonkin kekseliään ja sivullisiakin hihityttävän jäynän toteuttajaksi.
Tässä mielessä äänestyslipukkeisiin vitsailu on turhaa vaivaa sekin: se on itse asian halveeraamista ja ties miten loistavia verbaalisia tai kuvallisia kaskuja menee aivan hukkaan, kun niitä eivät näe kun ääntenlaskijat eikä tekijästä ole tietoa. Kannattaisi vitsailun lahjat valjastaa elinkeinoksi sen sijaan, että niillä kiusaa talkoolaisia.
Saisi vielä nimen lopputeksteihin sen sijaan, että raapustaa lapputekstejä.
***
Ei sillä, jos menevät lipukkeet sekaisin, niin sama riski on juhlapäivissä: sääennusteen perusteella voi joku luulla pääsiäisenä, että jo mennään vapussa.
Sama säiden samankaltaisuuden perinnehän koskee myös juhannusta ja joulua, jolloin on monesti yhtäläiset mahdollisuudet hiihtää.
Kevääntulo näkyy peltotöinä ja niin, että moni se pellonpiennar, jolta on siivottu pajukkoa ja riukukoivua pois. Hakekattilat ja hellanpesät kiittävät.
Tätä tarkoitusta vartenhan on kaivureihin tarjolla ison tukkikouran sijaan energiapuukoura, joka katkaisee ja pätkäisee pientä puuta.
Perinneherkkuun mieluummin tarttuvalle lisävarusteena mämmikoura.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
