Toimituksen lounaissiiven kisakatsomoa puretaan tässä nyt kyllä.
***
Kansansairauksia ei maanantaina tarvinnut kauaa arpoa. Vallitseva tauti oli punasilmäisyys. Sen oireita ovat äänen käheys ja vanhalta viinalta lemahtaminen.
Taudin saaminen oli helppoa, ei tarvinnut kuin seurata jääkiekkofinaalia asiaankuuluvin rohdoin pyhäiltana.
Vain herra tietää, mitä seurauksia jälkijuhlinnalla sitten on epideemiseltä kannalta. Voiton varmistuttua vähän joka puolella kun kapsahdeltiin kauloihin, hyvä ettei pussailtu päälle.
Toisaalta turuilla ja toreilla oli sillä lailla vilpitöntä jonkun asian juhlimista ettei vappuna koskaan. Onpa pitkästä aikaa joku yhteinen aihe.
Tosin kansahan vain siivestää. Suurin voittaja on maajoukkue, jonka peli oli viimeinkin sellaista kuin on kolmisenkymmentä vuotta toivottu. Tilanteet pelataan loppuun asti eikä paljoa sähellä juuri kukaan.
Kerrostalossa ei tarvinnut jäädä pyhänä paitsi mistään vaikka ei olisikaan ollut joka hetki ruudun ääressä. Muistaakseni 5-1-maalin kohdalla olin vessassa kun näytti siltä, että juuri nyt ei tapahdu mitään. Naapurihuoneistosta seinän läpi kantautunut ulvonta kavalsi, että tapahtuipa sittenkin. Avoimista ikkunoista raikasi kadulle sen perhanallinen meteli jo 2-1 –maalin kohdalla ja siitä eteenpäin yli puolenyön.
Euroviisuissa flopanneen kaverin onni lätkävoitto oli. Lauantain kehno menestys laulukisassa ei kiinnostanut sunnuntai-iltana enää ketään.
***
Yksi osa iloa on ollut ruotsalaisten lehtien seuraaminen. Yleistä hilpeyttä herätti Expressen-iltalehden ratkaisu pistää otsikoksi reippaasti suomeksi ”Perkele”.
Ymmärtäähän tuon. Ruotsinkielessä ei monista hyvistä puolista huolimatta ole oikein käypäisiä voimasanoja. ”Fan” on aika rumannäköinen koko sivun leveydelle taitettuna ja ”sjutton” kuulostaa kolerapotilaan aivastukselta. Kuuden palstan levyinen ”fittan” taas on enempikin miestenlehdistä tuttu juttu.
***
Tietysti juhliin mahtuu ylilyönti jos toinenkin. Uutiset kertoivat, että länsirajan pinnassa on nujakoitu ja päälle poltettu Ruotsin lippuja, mikä tietty on vain tympeää örveltämistä.
Pistää toki miettimään, että entä jos finaalissa olisi pesty vaikka Venäjä. Olisiko yksikään itänaapurin lippu palanut? Kun muistaa, miten nämä naapureihin liittyvät kompleksit toisistaan eroavat niin minä hiukan epälen.
***
Jos kohta lukutaito ei ole hääveissä kantimissa joukkueellakaan, mutta Jukka Jalonen lupasi että asiaa aletaan nyt treenata. Torilla kuulemma tavataan.
***
Lopuksi vinkki vielä kesätyötä vailla oleville. Autonsiivouspalvelulla pääsee kiinni selvään rahaan ja makeaan elämään aika pienellä vaivallla.
Talven saastojen kerääminen autosta oli itsellä ohjelmassa lauantaina. Parissa tunnissa oli onkaloista kaivettu paitsi 82 litraa hyvää sepeliä, myös kaksi suklaakonvehtia, tölkillinen keskiolutta ja neljä euroa selvää rahaa.
Nokkela tietysti puhuisi talven säästöjen keräämisestä.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi