Skip to main content

Ennen ne kesti ja kesti

Ihmiset tuskailevat nykyään uusien kodinkoneiden kanssa. Monissa tapauksissa takuu kattaa kaksi vuotta. Ja kumma kyllä koneet tuppaavat hajoamaan pian takuun umpeuduttua. Korjaaminen maksaisi kaksi tai kolme kertaa uuden hinnan. Täytyy ottaa uusi. Onneksi kodinkonekaupat vievät vanhan kiertoon.
Lehtien mielipidesivuilla ja netin keskustelupalstoilla valitetaan kalliiden koneiden vikaantumisesta ja korjaamisen vaikeudesta. On käynyt jopa niin, että perinteisiä kodinkone- ja televisiokorjaamoita ei enää edes ole. Puhelimia ja tietokoneita korjataan, mutta nekin pitää yleensä lähettää postissa kauas pois.Itselle ei tällaisia harmituksia ole paljoa sattunut. Onko sitten tullut hankittua vähän parempaa ja onko osannut käyttää koneita hellävaraisesti. Ainakin pölynimurit meillä kestävät pitkään. Muutenkin huushollissa pelaa muutama muukin kymmeniä vuosia palvellut vehje.
Pyykkikone, oikea vanha suomalainen Pesukarhu rupesi linkouksessa kolisemaan niin, että pelkäsin jonkun alkaneen ronkkia kaivinkoneella talon seinää. Koneen sisusosat olivat lintallaan. Ilmeisesti joku tärkeä osa oli pettänyt. Kaivoin mapista käyttöohjeen. Päiväyksen mukaan Pesukarhulla oli ikää 31 vuotta. Sehän oli jo selvästi päihittänyt luonnossa elävän oikean karhun. Olin tosin käynyt antamassa nallelle vähän valohoitoa viitisentoista vuotta sitten. Se kun hyytyi joskus raskaan kuorman alla, mutta lähti taas pyörimään pari minuuttia odoteltuaan. 
Asentaja sanoi, että italialaisen moottorin yhdessä käämissä häikkää. Ei kannata hankkia uutta. Käytä vaan niin kauan kun pelaa, äläkä tunge rumpua ihan täyteen. Olipa hyvä neuvo.
Taloutemme ehdoton nestori on Kenwoodin oranssinvärinen yleiskone, joka hätyyttelee jo viisikymppisiään. Käyttöohjeen mukaan taikinakoukun ja vatkainten planetaarinen liike erottaa Kenwoodin tavallisista yleiskoneista. Vau! Ja se vatkaa ja alustaa edelleen. Pitää tosin aika metakkaa.
Täytyy vielä kehua maailmankaikkeuden ensimmäisiin lukeutuvaa tallentavaa Finluxin digiboksia. Mukavasta nimestään huolimatta se on idän ihmeitä. Boksi sai vuonna 2010 Perniön tulvan aikaisesta kovasta ukkosesta pahasti siipeensä. Vein sen kuitenkin näytille Saloon Hännisen huoltoon, ja kappas vaan, boksi toimii edelleen nerokkaana katseluajansiirtolaitteena, jolla voi myös pikakelata mainokset bittien taivaaseen.Hännisen huolto on lakannut kuten monet muutkin vastaavat, koska nykylaitteita ei enää  paljoa korjailla. Työt ovat hävinneet. Perniönkin maankuulu Salmelan TV-huolto on enää muisto vaan.
TV-, radio-, tietokonealalla laitteiden kesto ei tunnu olevan niinkään ongelma. Tekniikan ja suorituskyvyn huimat harppaukset pakottavat hankkimaan joka tapauksessa uusia vekottimia muutaman vuoden välein. Sama tulee kai piakkoin koskemaan myös autoja, koska kohta ei enää myydä dieseliä eikä bensaa. Ja sitten täytyy myös vahvistaa täytyy talojen sähköt.
Onneksi parjattu EU tulee kodinkoneissa apuun. Ensin säädettiin rajoja laitteiden energiankulutukselle. Mutta pian on tulossa parempaa. On alettu valmistella direktiiviä, joka pakottaisi valmistamaan kestävämpiä koneita ja joka vaatisi niiltä korjattavuutta. Näitä ominaisuuksia on tietysti vaikea mitata, mutta kuluttajille ne tuovat varmasti etuja. Kuten kävi vaikkapa lentojen myöhästymisiä koskevassa asiassa. Useimmat yhtiöt maksavat jo kiltisti satoja euroja muutaman tunnin viiveestä.

pajen.fi

Jaa artikkeli: