Skip to main content

Edu Kettunen jättää taiteessaan tilaa katsojan ajatuksille

Edu Kettunen tuo Kemiönsaarelta Perniöön niin maalauksia kuin erilaisia veistoksiakin. Taiteilijan vasemmalla puolella on kaksi kalaveistosta ja oikealla näkyy Täti. Veistoksen tekstissä todetaan komediaklassikkoon vinkaten: “Tätini on toista maata”.

Muusikkona ja taiteilijana tunnettu Edu Kettunen tuo palan luovuudestaan entiselle kotiseudulleen, kun galleria Levolassa on esillä koko heinäkuun ajan hänen taidettaan.

Niitä ja näitä -nimeä kantavan taidenäyttelyn teokset eivät nimensä mukaisesti rajaudu tiettyyn teemaan. Tulevana sunnuntaina pidettävissä avajaisissa on nähtävillä monipuolista ja -ulotteista taidetta, kun esille on nostettu pienoismalleja, maalauksia sekä asteroideja.

Kettuselle kaiken luovuuden lähtökohtana on tekeminen. Hän ei useinkaan tiedä, mitä tai millaisia asioita alkaa työstämään. Tärkeintä on, että jostain vain aloittaa.
–En työskentelyä aloittaessani tiedä lopputulosta tai edes sitä, mihin tekemiselläni pyrin.

Lue koko juttu 30.6. painetusta ja digilehdestä!

Niitä ja näitä -näyttely avoinna Levolassa to-su klo 13-17.

Jaa artikkeli: