Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen koilliskiinteistön edustan viikkorännät aurataan tässä seuraavaksi.
***
Jotenkin näyttää tilanne rauhoittuneen, sikäli että muutakin kuin virusta mahtuu lehtiin.

Viimeksi tämä otti silmään toisesta iltapäivälehdestä, joka julisti että jotkut Martina Aitolehti ja Stefan Therman -nimiset henkilöt eroavat.

Edellinen on ollut joskus telkkarissa, jälkimmäisen tekemisistä minulla ei ennen pientä googletusta ollut aavistustakaan, mutta yhtä kaikki juttu pitää paikkansa. Nykyisellä painotekniikalla lehteen painetuista kuvista oli helppo päätellä, että eroavat he. Ainakin ulkonäöltään ainakin toisistaan.
***
Yllä olevassa on siis kahden ihmisen elämässä jokin vaihe tullut maaliin. Muuten tässä on viime aikoina pohdituttanut, miksi luonnosvaihe on usein valmista kiinnostavampi muutenkin kuin uutistyössä, missä tärkeintä olisi kertoa vasta tuloillaan tai valmisteilla olevasta asiasta. Siinä kohtaa, kun maaherra jo leikkaa nauhaa, alkaa uutisointi uudesta sillasta olla myöhäistä.

Mutta kun tämä peijakas pätee muuhunkin. Pääsiäisenä tuli esimerkiksi väsättyä pitkäperjantain päivällinen hiukan viitseliäämmin ja jälleen kerran kutkuttavin vaihe oli se, kun pöydällä on kolmetoista purkkia täynnä esivalmisteltuja aineksia ja jääkaapissa toinen mokoma.

Pohjapiirrokset ovat nekin sen sortin asiaa, jota tulee aina jäätyä katselemaan toisenkin silmällisen verran ja kaavakartat samoin. Ja tällä nyt sitten menikin viimeinenkin järki-ihmisen maine.

Samoin tulee tämän tästä ajettua erään siltatyömaan ohi ja sen seuraaminen on juuri nyt mielenkiintoisimmillaan: laudasta, lankusta ja pattingista koottu monisatametrinen valumuotti on suorastaan hieno, esittelykelpoinen rakennelma jo sinällään. En uskalla miettiä sen tarkemmin, millainen piirtäminen siinä on ollut ja montako sataa kilometriä puutavaraa siihen tarvitaan, mutta vastaus molempiin kohtiin on epäilemättä ”valtava”.

Yhtä lailla on työmäärän laita siinä, kun joku tarkan markan kaveri alkaa irrotella muottilaudoista valun jälkeen nauloja ja betoninrippeitä polttopuita saadakseen.

Taitaapa silti kevään varsinainen valtava liittyä enempi petrokemiaan ja jo valmiisiin tuotteisiin. Nimittäin ruokarasioiden ja – laatikoiden kysyntään.
***
Siinä taas ei ole mitään perää, että puolustusvoimissa olisi otettu metsämuonana käyttöön pensaat. Kyseessä ei ole mikään S.A.puska.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

 

 

 

Jaa artikkeli: