Aforismit penkalle

Tervepä terve. Toimituksen koilliskulman viikkokinokset mitataan tässä seuraavaksi.
***
Joskus uutinen on se, että uutista ei ole. Kuten viime viikolla se, että talvikeli ei yllättänyt autoilijoita. Meno tien päällä näillä main oli suorastaan hämmentävän säyseää ja hyvä niin.

No, moni tuntuu olevan sitä mieltä, että kelin mukaan vaihtuvat nopeusrajoitukset olisivat oiva valinta ja ymmärrän hyvin, miksi. Niistä ei tarvitse välittää senkään vertaa kuin peltisistä, joten ajamisen huolettomuus lisääntyy ikävien velvoitteiden vähentyessä.

Parhaillaanhan muuttuvia rajoituksia on käytössä aika harvalla tieosuudella; lähinnä tästä katsoen ykköstiellä, missä maanantaiaamuna oli suurimpana sallittuna nopeutena kahdeksankymmentä kilometriä tunnissa.

Yhtä kaikki. Kun itse asetti vakionopeussäätimen vähän päälle suurimpaan sallittuun eli niin, että kohdalle sattuvat tutkapartio ehkä nuhtelee mutta ei pamputa, niin eiköpä tuota ollut ohittajia oikealla ja vasemmalla.

Ajatus alkoi tästä askaroida sen kanssa, että jos vaihtuvilla rajoituksilla on jo nyt useimpien silmään lähinnä huumoriarvo, niin voisiko tuota vielä tehostaa ja esimerkiksi joka toiseen tauluun ohjelmoida näkymään jonkun lyhyen kaskun tai soakkunan ja tämä kaikki edelleen huumorin nimissä.

Tai sitten vaikka nostattaisi omanarvontuntoa. Jo alkaa oma arki tuntua juhlalta ja pää hyvältä, jos kylteissä lukisi vaikka Tähdellistä -palstan loppuvitsejä tai muuta sellaista, josta ei oikein tiedä että kulkeeko kirjoittaja luvan kanssa vapaalla.

”Ajamisen iloa” luki aikanaan eräänkin automerkin takaikkunatarrassa. Mene ja tiedä siitä, mutta samalla asialla ollaan.
***
Vaan ei sillä, ajokelejä on monenlaisia ja merelläkin on saatu ainakin tuulta ja pyryä. Mikäpä hänessä, kun on mekko menoa myöten.

Ajotaitoahan ei ole se, että rohkenee ajaa aina niin lujaa kuin suinkin. Mutta oikein taitava minkä vaan kulkuvälineen käsittely on mielenkiintoista seurattavaa siinä, missä mikä vain ammattilaisen työskentely.

Taannoin pieni retkeilynhalu vei päiväristeilylle Ahvenanmaalle ja takaisin ja taukopaikalla piti taas ihailla: joku sovittaa pikkuautoa pysäköintiruutuun kolme kertaa ja jättää sen silti vinoon. Toisaalla kolmesataa metriä autolauttaa taittuu peruuttaen laituriin ja kertalaakista vielä.

Eipä sillä, tuli tuota tehtyä oma osuus merenkulkuturvallisuuden eteen. Entistä harvempi pohjan kivi uhkaa alavedelläkään, sillä mainittu alus kulkee entistä korkeammalla.
Tuli nimittäin kevennettyä sitä buffetin kohdalta.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: