Tervepä terve. Toimituksen itälyhdyn viikkoliekki sammuu tässä seuraavana.
***
Olympialaiset saatiin pakettiin ja nyt on siirrytty kisastudiosta riiheen: käynnissä on jälkipuinti.
Suomalaisurheilijat jäivät Pariisissa mitaleitta ja kehitys on selvää. 2008 tuli mitaleja pikaselvityksen perusteella neljä, edelliskerralla kaksi, nyt ei ensimmäistäkään. Jos ei meno muutu, neljän vuoden päästä saadaan jo aika hyvät naurut.
Mutta onhan tällä työllistävä vaikutus: jos kohta ollaan saamisen sijaan antopuolella, saa joku metallipaja valaa pian asioikseen asti erivärisiä killuttimia matkaan annettavaksi. Vielä, kun nauhanreikiäkin pitää porata, niin siinä joku teräkauppias pääsee tileille.
Noin vakavissaan puhuen on toki ehditty jo pähkäillä monenlaista alkaen siitä, minkä kaiken pitää muuttua. Olympiakomiteankin suuntaa on moni ehtinyt ihmetellä.
Taas tullaan työllisyysasioihin. Olympiakomitean puheenjohtaja, tämä Vapaavuori, ilmaisi tuoreeltaan tyytymättömyytensä tulokseen ja melkein samaan hengenvetoon totesi, että aikoo toki pyrkiä jatkokaudelle.
Näitä moneen paikkaan venyviä johtohahmoja kannattaisi väijyä esimerkiksi hyviä tekijöitä kaipaavissa muuttofirmoissa. Pomohommiin tottuneet osaavat pitää pallista kiinni.
***
Mitalimetalleja varten ei tietenkään tarvitse perustaa uutta kaivosta. Liikunnallista elämäntapaa ja liikenneturvallisuutta edistetään kertaheitolla sillä, että valetaan kiekoiksi muutama tuhat sähköpotkulautaa.
***
Pistäähän tämä huonommankin penkkiurheilijan miettimään samaa kuin keittiöpäällikön kuunaan: mitä lajeja pitää olla tarjolla.
Ravintoloissa oli takavuosina juhlan merkki, jos oikein kokolihaa ja kermakastiketta, nykyään alan paras osaaminen näyttää ja maistuu monesti joltain ihan muulta.
Perinteen ylläpidossa pelkän perinteen vuoksi on riskinsä: kaukana eivät aina ole henkinen tai peräti ruumiillinen pönötys ja viirinluovuttajaiset ja setäkerhon jäsenyys.
Ehkä olympia-aatteenkin ympärillä sietää pöyhäistä samasta syystä kuin kompostia: versoo uutta paremmin.
Loukkaantumisilla oli osansa siinä, että perinteisissä urheilukenttälajeissa menestystä ei tullut, mutta tuleehan tässä mieleen, että entä jos huiput jatkossa ovat muutenkin niitä muita. Jos tartanin juokseminen ei kiinnosta sen paremmin koululiikuntatunneilla kuin seuratoiminnan puolella, mutta rullalautailun puolella intoa riittää, mennään sitten vähemmän perinteiset edellä. Työtä vaaditaan joka tapauksessa siihen katsomatta, onko alla kuularingin betoni vai hevonen.
Nuoren rullalautailijan asenne ilahdutti eritoten; vanhempien sanomisista ei voi olla ihan varma, mutta kerranko sitä myötähäpeää koetaan. Ja se on kova laji se lautailu. Kokeilin nuorempana kerran itsekin skeittaamista ja olin viiden minuutin jälkeen ihan skeitana.
***
Sitähän voi hurskastella tavalla jos toisella.Eräänä päivänä eräänkin marketin kulmalla tuli mieleen, että ei tässä nyt kaikki täsmää, jos Teslalla haetaan Temu-pakettia.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
