Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen itäaulan viikkojonossa seistään tässä seuraavaksi.
***
Sitähän tämä on. Muutamalla silmään sattuneella äänestyspaikalla on ollut jonoa sen verran, että riittää. Hyvä merkki on kai sekin.

Sitähän on ihmisiä, jotka mielellään riisuisivat viimeisenkin perinteen vaaleista eli siirtyisivät tyystin sähköiseen äänestämiseen. Kieltämättä metkaa on, että pankkitunnisteella saa verkossa hoidettua viralliset asiansa kehdosta krematorioon, mutta äänestäminen käy lappupohjalta.

Optimisti voi ajatella, että äänestyspaikalle raahautumisen vaiva pitää pahimmat pilailijat poissa äänestystilastoista.

Yhtä kaikki tässä mitataan vaalikarjan hermoja. Ehdokkaillahan ne lienevät joka tapauksessa jo kireällä. Tarkoitan, että jännitys oman ehdokkaan menestyksen puolesta alkaa siinä siunaamassa, kun on äänensä kuoreen sullonut ja viikko menee kuin fakiirilla ikään: tulisillla hiilillä. Vasta sunnuntaina äänestävä ei joudu hermoilemaan yhtä kauaa.

Vaan kas, kun kukaan ei muuten siirrä vaalipäivää lauantaille. Silloin ovat ihmiset liikkeellä muutenkin ja lauantai-iltana saisi rauhassa juhlistaa tai murehtia tulosta vailla huolta huomisen töihinnoususta.

Monihan joutuu nöyrtymään tutulle sorville kuitenkin.
***
Eipä sillä, vallan kamareita on tullut koluttua. Paikallislehtien päätoimittajayhdistys on mainio elin ja sen mukana pääsi viime viikolla niin pääesikuntaan kuin tasavallan presidentin virka-asuntoon ja vielä miestä itseään tervehtimään. Juttu on peremmällä lehdessä, mutta tunnustettakoon, että arkkitehtuurista kiinnostunut vilkuili sillä silmällä myös Raili ja Reima Pietilän suunnittelemaa Mäntyniemeä sen, minkä ehti.

Suureelliseksi koettu rakennushanke herätti aikanaan pahaa verta, mutta ei tuota huonosti ole rakennettu: ei osunut silmään mitään repsottavaa ja talotekniikan remonttiakin vasta suunnitellaan. On se joka tapauksessa oltava toimisto ja tupa presidentilläkin, joten miksei kerralla kunnolliset.

Vaan on se taiten piirretty tölli. Kävi nimittäin kuten monesti ennenkin: kuvissa juhlavalta tai kolkoltakin näyttävä rakennus oli paikan päällä koettuna pienemmän oloinen kuin arvaisikaan ja sitä paitsi lähes kodikas. Ja vierailija sentään näkee vain virallista puolta eli aulan, vessan ja suuren salongin ja vähän ruokasalia. Kuka tietää, miten lokoisaksi sitä henkensä kokisi peremmällä talon uumenissa.

Palvelu ja huolenpito olivat ykkösluokkaa: montaa laatanmittaa ei tarvinnut vaappua pääovelta sivuun, kun jo tultiin vaivihkaa opastamaan, että otatko pari askelta taaksepäin.

Joskus talon ollessa uusi eräs sisustuslehdistä esitteli kuvin ja sanoin myös presidentin yksityisasunnon puolen. Pohjapiirroksia ahmiva luki jutun innolla ja mieleen on jotenkin jäänyt, että työhuoneestakin oli komea merinäköala. Luontoa on siis ikkunan takana, mutta vaaditaan sitä sisällä istujaltakin: keskity siinä lakien kirjoitteluun, kun lasin tuolla puolen tapahtuu.

Se on taas jo politiikassa pitkälti mennyttä aikaa, että grogilasin tuolla puolen.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: