Maailman tiedeyhteisöt ovat harvinaisen yksimielisiä liiallisen suolan käytön terveysriskeistä. Maassamme on asetuksella säädetty, että elintarvikepakkkauksessa pitää ilmoittaa suola grammoina sataa grammaa kohti. Lisäksi on määrätty suolapitoisuusraja, jolloin pakkauksessa on mainittava voimakassuolaisuudesta.
Tällaisissa merkinnöissä on se heikkous, että suolapitoisuus ilmoitetaan elintarvikkeen kokonaispainosta. Ei tarvitse olla kummoinen alkemisti, kun huomaa, että nostamalla tuotteen vesipitoisuutta saadaan valmisteen suolapitoisuutta laskettua ja vedelle hyvä hinta. Kuluttajan olisi helpompi tarkkailla suolapitoisuuksia, jos ne ilmoitettaisiin promilleina elintarvikkeen sisältämästä ravintoenergiasta. Tämän voi laskea nykyistenkin merkintöjen perusteella kertomalla suolagrammat tuhannella ja jakamalla kcal-määrällä.
Suolasuositus on viisi grammaa päivässä. Täten 2500 kcal vuorokauden kulutuksella tavoiteltava suolapromille on kaksi. Halutessaan voi laskea, paljonko eri tuotteissa on suolaa verrattuna päivän energiatarpeeseen. Kukaan ei tietenkään täytä päivän energiantarvetta yhdellä elintarvikkeella, mutta jollakin aikavälillä mitta täyttyy.
Ylimääräistä vettä sisältäviä elintarvikkeita on tuhansia. Ne aiheuttavat melkoisen hiilijalanjäljen.
Tarvitaan valtavasti lisää pakkauksia, kylmäkuljetusta, varastoja ja niin edelleen. Joku ympäristöaktivisti, jolla on siihen taito, voisi nämä päästöt laskea.
Asetuksella on määrätty, että voissa pitää olla vähintään 80 painoprosenttia rasvaa, joten sen vesipitoisuus on noin 18. Asetuksella voitaisin myös asettaa jokaiselle tuoteryhmälle korkein sallittu vesipitoisuus. Tällainen voitaisiin tietysti kiertää myymällä varsinainen elintarvike ja euron, pari litralta maksava vesi eri pakkauksessa. Tällaista vettä voitaisiin mainostaa terveyseliksiirinä, joka tekee elintarvikkesta vähäkalorise ja vähäsuolaisen.
Mantar kun ensimmäisen kerran näkisi tällaisen rasian, tuumisi varmaan: ”Luuleks ne tosissas meitti niinpal hulluks, et me osteta tyyrist vet muovipurkis, ku sama sortti tule kraanast puolel sentil litra”.
Tällaisessa neuvoa-antavassa kirjoituksessa ei voi ottaa kantaa yksittäisiin tuotteisiin. Vähäkalorisuus ja –suolaisuus tuntuvat olevan nyt myyntivaltti. Kun pakkauksessa on sana ”kevyt”, ihmiset uskovat, että tuote on terveellinen.
Maassamme on yli kaksi miljoonaa korkeasta verenpaineesta kärsivää kansalaista.
Yli miljoonalla on tähän lääkitys ja suuri syyllinen on liika suola. Jos nykyinen ruokakulttuuri jatkuu, muistutamme päivä päivältä enemmän Lootin vaimoa.
Lauri Helle