Tervepä terve. Toimituksen itätorin viikkokaupat tehdään tässä seuraavaksi.
***
Tätähän on ollut liikkeellä viime aikoina: syys-lokakuussa ei Suomen kartalle kai mahdu montaa paikkakuntaa, jolla ei olisi markkinoita.
Tätä lajia piti käydä nuuhkimassa Särkisalossa silakkamarkkinoilla. Lopputuloksena syntynyt jutunpätkä on peremmällä lehdessä ja työnteon ohessa lunastetuista silakoista viimeisetkin jo hoitaneet ravitsemuksellisen tehtävänsä.
Joskus vuosisatoja sitten markkinoilla kulkivat ihmiseltä toiselle paitsi elintarvikkeet ja muu välttämätön, myös enemmän ja vähemmän varmat tiedot.
Jos tässä nyt jokin perinne saisi elää niin markkinasellainen ja markkinajuttujenkin. Iso osa lauantain viehätystä oli se, että sai vaihtaa sanan, pari monen sellaisen ihmisen kanssa, johon ei liian taajaan törmää.
Mihinkään pöhinätapahtumaan en lähde puhumaan joka toista sanaa englanniksi ja kaunistelemaan loppuja, mutta kyläkuulumisten vaihto torikojujen katveessa on ammatillisesti tärkeää ja takkikin tuoksuu jälkikäteen paremmalta kuin partavedeltä. Tarkkaan ottaen vasen hiha tuoksuu letuilta ja oikea savukalalta eli nenä menosuuntaan kulkiessa asiat ovat aika hyvin.
Oikeastaan markkinoille meno on toki loppujen lopuksi logistiikkalaji.
En nyt viittaa siihen, että kunnon salolainen on paikalla kahta tuntia ennen markkinoiden alkua, jos haluaa mahduttaa autonsa enintään viiden askeleen päähän torista. Tämähän on paikallisen asioille menemisen lähtökohta.
Ennen muuta varustautumista ja suunnittelua on se, että tuulisena lokakuun aamuna pukeutuu sään mukaan ja toisaalta on hyvien juttutuokioiden toivossa liikkeellä jo ennen kuin kaupanteko alkaa.
Ei muuten, mutta siinä kohtaa jää keskustelu pakostakin lyhyeksi, jos vastapuoli on jo silakkansa ostanut ja mieli halajaa kotiin perkuu- ja paistohommiin. Hermostunut tepastelu ja pälyily ulosmenotien suuntaan ovat varmoja merkkejä.
Luonnonihme sekin, miten puolitoista kiloa jääkylmää kalaa voikaan ostajaansa poltella.
***
Ruoka-asiat ovat olleet framilla muutenkin ja viime viikolla käyty niin sanottu keskustelu kasvisnakkien ja -pihvien nimityksestä huolestuttaa. Ei muuten, mutta työn kannalta. Kenenkään ei tarvitse kohta tilata sen paremmin paikallista kuin valtakunnallistakaan lehteä, kun kaiken tulevan voi ennustaa muutamasta vanhasta kulttuurituotteesta.
Nämä ovat kotimainen vanha sarjakuva Mämmilä, takavuosien huumorilehti Pahkasika sekä brittiläinen komediakuunnelmasarja Knalli ja sateenvarjo.
Tosielämä seurailee näitä siinä määrin uskollisesti, että hirvittää.
Erityisesti kuunnelma kävi mielessä, kun viime viikolla EU-parlamentti asettui sille linjalle, että esimerkiksi soijamakkara ei jatkossa ole nimeltään makkara.
On ihan totta, että asioita ei voi jättää roikkumaan vähän kuin odottamaan aikaa parempaa, mutta ensimmäisenä tietysti kävi mielessä se, että nyt oli esityslistalla tilaa.
Lihateollisuuden lobbarit tekivät sen, mistä heille maksettiin, mutta toisaalta jokainen kansalainen saa edelleenkin kutsua soijanakkia nakiksi tai härkäpapumakkaraa makkaraksi.
Asia itsessään ei ole vaikea. Esimerkiksi broilerinakki on sormennäköinen ruoka, jossa on kuoreen pursotettu broileria ja jotain, täyslihanakki on sormennäköinen ruoka jossa on kuoreen pursotettu lihaa ja jotain. Kasvisnakki on sormennäköinen ruoka, jossa on kuoreen pursotettu kasvisperäisiä aineita. Kuvio aukeaa, eikö?
Sama logiikka pätee makkaraan, pihviin ja pullaan, joten niistä sopii puhua edelleen, vaikka makkaratehtaiden nyt sitten pitäisikin uusia pakkausmerkinnät.
Huolettaa tämä siksikin, että asia ei kerro muusta kuin siitä, miten kehnoissa kantimissa lukutaito nykyään todellakin on. Tarkoitan, että nähtävästi ei ole vielä kenellekään liikaa luettavaa, jos paketin päällä lukee nakki. Sen kun osaa tavata, tietää ettei vahingossa osta vihannesta. Sana kasvisnakki olisi ilmeisesti jo liikaa. Nykyisin muotina vielä on tavuttaa asiat paketeissa tahallisesti väärin, joten paketissa lukisi kasvis nakki ja tämä pidentäisi lukuoperaatiota kiusallisesti välilyönnin verran.
Ei sillä, että asia olisi vieras. Kenenkään vatsamakkarat eivät kuulu kenellekään toiselle, mutta tämäkin juttu syntyy nakkisormin ja kahvin kanssa maistuu nimestään huolimatta lihaton possumunkki.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
