Besart Shabani ja Santeri Moilanen läksivät mitalit kaulassa ystäväpäivän viettoon ja talvilomalle.
Perniön yhtenäiskoulun alakoulussa oli perjantaina suuren urheilujuhlan tuntua. Koko koulun porukka kannusti ottelutapahtumaa, joka käytiin salin lavalla ja joka vielä stadionin tapaan kuvattiin isolle näytölle niin, että kaikki varmasti näkevät pallon liikkeet ja pelaajien kuviot.
Lajina oli pöytäjalkapallo, johon koulussa hurahdettiin kerta kaikkiaan niin, että alkujaan 64 joukkuetta lähti kisaamaan koulun mestaruudesta. Perjantaina oli vuorossa finaali ja sen voittivat lopulta selvin lukemin Santeri Moilanen ja Besart Shabani, kuudesluokkalaiset kaverukset.
Miten te noin taitavia olette?
–Ollaan vaan, virnistää Santeri.
Vähän jankuttamalla löytyy lisääkin syitä: pitää olla nopeutta ja taktiikkaa, jatkaa Besart.
Kokemusta on karttunut peli kerrallaan, mutta varsinaisesti yhdistävä tekijä on oikea jalkapallo.
Perjantaina on vietetty myös ystävänpäivää ja pojat ovat keskenään paitsi joukkue, myös ystävykset.Toveruus alkoi ekaluokalla ja nimenomaan jalkapallokentällä, muistavat molemmat.
Mutta mikä on ero kaveruudella ja ystävyydellä? Santeri miettii, että siinä on eroa, mitä kenellekin kerrotaan.
–Ystävä on sataprossan luotettava, sanoo Besart.
Lisää hyvän ystävän tuntomerkkejä tulee vuorotellen: pitää olla auttavainen, ottaa toinen huomioon ja ehkä saada toinen hyvälle tuulellekin.
Arjessa ystävykset viettävät paljon aikaa yhdessä tietysti koulussa, toisen kotona on käyty ja illalla yhdistää nettipeli, jonka kautta kulkevat myös viestit. Talvilomalla jatkuvat pelit, ja ulkoillakin pitäisi, sanoo Besart.
Entä jatkuuko ystävyys, kun koulu on joskus käyty? Tietysti.
–Sitten vaan ei ehkä nähdä niin usein, Santeri miettii.
Poikia naurattaa ajatus siitä, että entä kun he ovat vanhoja miehiä ja muistelevat lapsuusajan kaveruuttaan. Siihen on matkaa vielä kymmeniä talvilomia.
