Skip to main content

Yritykset selättivät energiakriisin

Malle Osol ja Lidiio Pivkorets asettelevat salaatteja myyntipakkauksiin Kulmalan puutarhalla.

Keväällä energiakriisi pakotti yritykset keksimään uudenlaisia ratkaisuja energiatehokkuuden parantamiseksi.

Suuret sähkölaskut uhkasivat monen yrityksen taloutta. Kulmalan puutarhan yrittäjä Jetta Kulmala kertoi joulukuussa, että uusi kasvihuone pelasti puutarhan energiakriisin pahimmilta kuopilta.
Viime viikon torstaina Jetta Kulmala seisoi tyytyväisenä kasvihuoneiden edessä.

Tilanne sähkön hintojen suhteen rauhoittui kevään aikana ja tällä hetkellä yritykselle kuuluu hyvää.

–Meillä on nyt sopimus pörssisähköstä ja sähkön hinta on kohtuullisella tasolla. Pystymme myös kiinnittämään hinnan johonkin tiettyyn tarjoushintaan, jos sopivia tarjouksia tulee vastaan, Kulmala kertoo.

Energiakriisi opetti yritykselle paljon, vaikkakin jotkut asiat täytyi yrittäjän mukaan oppia kantapään kautta.

–Kyllä kevät sen opetti, että tähänkin asiaan täytyy perehtyä ajan kanssa ja olla tietoinen, mitkä asiat vaikuttavat energiatehokkuuteen. Uuden kasvihuoneen rakentamisen piti alun perin olla pelkästään ekologinen valinta, mutta kevään myötä siitä tuli kyllä myös taloudellisesti merkittävä investointi.

 

Lisää yritysten kuulumisia tämän vuoden lehdessä!

Jaa artikkeli: