Skip to main content

Ylikulman kyläyhdistyksessä odotetaan sitä päivää, kun taas saa kokoontua

Avattu lautalattia, mies ja nainen katselevat työmaata.

Ylikulman kyläyhdistyksen kevään savotta on tässä: Yhteistaloon rakennetaan uutta lattiaa. Niina Mussaari ja Marko Kanerva esittelevät tilannetta.

Perniön Ylikulman kyläyhdistyksen viime vuosi oli kaksin verroin koettelemusten vuosi.

Koronapandemia pisti toiminnan jäihin keväästä alkaen, ja jos se ei olisi sitä tehnyt, sama vaikutus olisi ollut kesällä Yhteistalossa havaitulla vesivahingolla.
–Kuulimme sihinää ja selvisi, että putki vuotaa. Mutta kauanko se on vuotanut, sitä on mahdoton sanoa, summaa kyläyhdistyksen Marko Kanerva.

Yhtä kaikki vaurio pakotti avaamaan lattiaa niin eteisessä, keittiössä kuin salissakin. Kuivatusta on tehty ja ja tehdään ja aikataulu tulevan osalta on selvä:
–Kesäkuussa on ensimmäinen varaus ja siihen mennessä on oltava valmista, niputtaa puheenjohtaja Niina Mussaari.

Tiistai-iltana Yhteistalolle piti kahlata lumihangessa ja pimeässä.
–Se on sitä maalaiselämää, virnistää Mussaari.
Vaikka lattia oli monesta kohtaa auki ja kengät märät, oli vuoden jatkon suhteen ilmassa toiveikkuutta.
–Meillä kaikki tekeminen on niin sosiaalista, että viime keväänä oikeastaan kaikki loppui, Mussaari muistuttaa.

Niinpä: yhdistyksen vuoden kalenteriin on perinteisesti merkitty muun muassa lasten diskoa, saunailtaa, puurojuhlaa ja muita väen koolle kutsuvia tapahtumia.

Koko Kylillä -sarjan juttu painetussa lehdessä. 

Jaa artikkeli: