Skip to main content

Yhteiskoulu ja lukio kolmeksi viikoksi etäopetukseen

25.2.20211 maaliskuun, 2021Uutiset

Käsidesi on ollut yläkoulussa arkea jo vuoden päivät. Nyt koulun ovet laitetaan lähes koko maaliskuuksi säppiin.

Suomessa otetaan maaliskuussa käyttöön kolmeksi viikoksi uusia koronantorjuntatoimia.

Tiukemmat toimet otetaan käyttöön leviämisvaiheessa olevilla alueilla, joihin kuuluu myös Varsinais-Suomi.

Rajoitukset osuvat myös nuoriin: sekä toisen asteen että lukion opiskelijat siirtyvät näillä näkymin ensi viikon jälkeen kolmeksi viikoksi etäopetukseen. Maan hallitus ohjeisti asiasta viime viikolla; maakunnallinen koronakoordinaatiotyöryhmä antaa tuoreimman suosituksensa maaliskuun toisena päivänä.  Salon kaupunki valmistelee tällä hetkellä yläkoulun ja toisen asteen opetuksen siirtämistä kokonaan etäopetukseen 8.3. alkaen, jos siihen liittyvät määräykset ja suositukset annetaan.

Perniön yhteiskoulun ja lukion rehtori Arttu Karhulahti uskoo, että siirtymä ei tuota ongelmia.

–Viime kevääseen verrattuna tässä on ruhtinaallisesti aikaa.  Tietokoneiden kanssa tulee vähän ruljanssia, mutta opettajilla olisi valmius siirtyä etäopetukseen vaikka seuravana päivänä, Karhulahti toteaa.

–Tehdään nyt se kolmen viikon rykäisy.

Rehtori sanoo, että erityisluokat jatkavat lähiopetuksessa. Ylioppilaskokeet pidetään tällä tietoa normaalisti;  tilat ovat väljät ja turvavälejä voidaan pitää.

–Oppimisvaje etenkin lukiolaisilla tässä huolettaa, Karhulahti puntaroi.

Kaupunki lähetti torstaina iltapäivällä tiedotteen, jonka mukaan se tiedottaa palveluihin tulevista muutoksista ensi viikon alussa. Aluehallintovirasto puolestaan kertoo perjantaina, tulisiko maakunnassa siirtyä tiukempiin kokoontumisrajoituksiin.

 

Jaa artikkeli: