Skip to main content

Wipro irtisanoo 16 ja lomauttaa loput Perniössä

Jouko Leppälahden mukaan yt-neuvottelut eivät tarjonneet suuria yllätyksiä.Wipro Infrastructure Engineering irtisanoo Perniön tehtaallaan 16 työntekijää. Yt-neuvottelut saatiin päätökseen viime viikolla. Suurin osa jäljelle jäävästä henkilökunnasta lomautetaan määräajaksi erilaisilla vuorolomautusmalleilla. Lomautusten pituudet vaihtelevat kahdesta viikosta vuoden loppuun kestävään vuorolomautukseen, missä henkilökunta on joka toisen viikon lomautettuna. Lisäksi reilut kymmenen työntekijää lomautetaan toistaiseksi.
– Irtisanottaviin kuuluu kymmenen työntekijää ja kuusi toimihenkilöä, kertoo työntekijöiden pääluottamusmies Jouko Leppälahti.
Leppälahti sai tiedon ratkaisusta jo torstaina. Julkisuuteen asia tuli tiistaina, kun viimeinenkin irtisanotuista oli tavoitettu.
– Ratkaisussa ei ollut yllätyksiä etenkään työntekijäpuolella. Kysynnän väheneminen ja firman tuloksen lasku on ollut jo pitkään tiedossa. Toimihenkilöpuolella irtisanomisia tuli muutama ennalta arvioitua vähemmän. Osa irtisanomisista pystyttiin välttämään toistaiseksi tapahtuneella lomautuksella, kertoo Leppälahti.
Wiprossa käytiin yt-neuvotteluita jo viime syksynä. Tuolloin irtisanomiset saatiin vältettyä eläkejärjestelyillä sekä lomautuksilla. Myös tuotekehityspuolella työskentelevä Jouko Leppälahti on ollut vuoroviikoin lomautettuna.

– Vielä viime kesänä oli täysi tilauskanta, mutta sitten tuli jyrkkä lasku. Syksystä saakka vain muutama työntekijäpuolen ihminen on ollut kokoaikaisesti töissä. Suurin lasku on ollut 2-toimisylinterien kysynnässä, kertoo Leppälahti.
Kahden viikon lomautukset koskevat lähinnä toimihenkilöpuolta.
Yritys pyrkii lomautusjärjestelyillä mahdollistamaan kapasiteetin kasvattamisen kysynnän jälleen elpyessä, vaikka tilanteen paranemista ei olekaan näköpiirissä.
Irtisanomisten jälkeen Wipron Perniön tehtaille jää vielä 159 työntekijää.
Wipro toimittaa hydraulisia sylintereitä ja kippikomponentteja laitevalmistajille materiaalinkäsittelyyn, puu- ja kaivoskoneisiin.

Jaa artikkeli: