Skip to main content

Wilma-viesti varoittaa vanhempia TikTok- videosta Salossa

Sosiaalisessa mediassa kuten nuorten suosimassa TikTokissa on alkuviikolla tiettävästi kiertänyt video, josta koululaisten vanhempia varoitetaan nyt myös viestillä.

Salossa koululaisten vanhemmille on lähetetty tiistaina Wilma-palvelussa viesti videota koskien.

Uutisten mukaan videolla aikuinen mies ampuu itseään haulikolla ja video saattaa kiertää myös muissa palveluissa kuin Tiktokissa.

Vanhemmille menneen Wilma -viestin liitteenä on psykologi Hilkka Suvanteen kirjoitus, jossa hän toteaa, että lapsen TikTok-sovelluksen käyttö olisi hyvä laittaa jäihin ja rajata sitä, samoin käydä keskustelua siitä mikä on hyödyllistä ja mikä haitallista katsottavaa.

Perniön Kirkonkylän koulun rehtori Sirkku Leikkonen kertoo, että kyseessä ei ole ainutkertainen tapaus.
–Ennenkin olemme laittaneet koteihin infoa, mutta ehkä kyseessä on ollut enemmänkin koulukohtainen viestittely.

Tiistainen viesti lähti huoltajille koko kaupungissa.

Leikkonen toteaa, että mediakasvatus kuuluu koulun tehtäviin, mutta siihen, mitä oppilaat puhelimillaan voivat netistä löytää, on vaikea puuttua.
–Viimeinen vastuu siitä on tietysti kodeissa, mutta me voimme laittaa tietoa eteenpäin siitä, mitä verkossa liikkuu, Leikkonen puntaroi.

Jaa artikkeli: