Skip to main content

Vuosien työllä esiin

Tervepä terve. Toimituksen lounaisnurkan viikkotarjoukset puliveivataan tässä seuraavaksi.

***
Mielenilmauksiahan on Salossa nähty ja nähtäneen lisääkin.
Yksi peruttiinkin, ja siinä tarkoituksena oli kiinnittää huomiota joukkoliikenneyhteyksien olemattomuuteen.
Siinä ei ole kuitenkaan perää, että tapahtuma peruttiin koska osanottajat eivät millään päässeet paikalle.

***
No, muusikot kulkevat keikkabussilla. Heidän työtään taas väheksytään, vai mitä pitäisi ajatella siitä että Vain elämää-ohjelmassa esiintyvät laulajat nimetään siellä täällä “Vain elämää-tähdiksi”.

Nimitys on tietysti alentava. Muistellaanpa vaan ohjelman esiintyjistä Juha Tapiota, jonka kanssa olemme vanhoja tuttuja. Kävin nimittäin jututtamassa muusikkoa syksyllä 2001, kun tämä esiintyi mies ja kitara-periaatteella Perniössä, silloin vahvasti gospelmuusikkona.
Jutussa Tapio mietti että keikalla on viihdytettävä, mutta evankeliumin kertominen on asiassa se toinen puoli.
Tuolloin miehellä oli kuitenkin jalka menestyksen oven välissä; levyjen oikeudet oli ostanut Warner, ja toiveissa oli että levyjä alettaisiin soittaa radiossa.  Vuodessa yli 200 keikkaa tehnyt muusikko totesi jutussa jaksavansa, kun työstä saa muutakin kuin leivän.  

Paha sanoa, mitkä ovat leivän ja sen muun suhteet nykyään, mutta molempia riittänee, samoin radiosoittoa. Suosio lähti vuosituhannen alusta kasvamaan.
Hengellinen puoli musiikista on hävinnyt, mutta laatu muuten hyvänlaista;  miehellä on taito tehdä osuvia kielikuvia.

Ilman puurtamista menestys kuitenkaan ei ole tullut ja se oli olemassa jo ennen pöljää tv-ohjelmaa.

***
Mielenkiintoista muuten, että jo ainakin kahdelta Vain elämää-esiintyjältä on tullut sattumalta juuri nyt markkinoille uusi kokoelmalevy.  

***
Pienempää bisnestä tehtiin viikonloppuna Turun silakkamarkkinoilla. Eteläinen Salo ja naapuri olivat  edustettuna;  näkömatkan päässä toisistaan olivat kaupan perniöläiset mehut ja karpalot ja Bromarvin  silakkajalosteet, jotka saivat palkinnonkin.

Parhaimmillaanhan markkinasilakat ovat lisä- ja säilöntäaineettomia, mikä tietysti näkyy siinä, että säilyvyys on kehno. Esimerkiksi savusilakat eivät säily ollenkaan. Lauantaina ostin vitosella mokomia ja jo sunnuntaina tilanne oli se, ettei niitä enää ollut.

***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: