Skip to main content

Vuosi vaihtuu Mathildedalissa karnevaalitunnelmissa

 

Marinan Maria Rantanen ja Terhon Laura Lahtinen kertoivat karnevaaleista maanantaina. Vesikelin sijaan toiveissa oli paluu lumiseen säähän.

Kun vuosi 2022 oli viime tunneillaan, oli Mathildedalissa melkeinpä apean hiljaista.

Siihen ei ole kylässä niinkään totuttu.

–Aikaisemmin uudenvuodenaatto oli kylässä vilkas päivä, mutta korona teki paljon, kertaa ravintola Terhon Laura Lahtinen.

Edellisen vuodenvaihteen vaisuus oli mielessä, kun Visit Mathildedalin yrittäjäporukka istui loppusyksystä alas miettimään tulevaa.  Kehkeytyi ajatus siitä, että jotain tarttis tehdä, ja se jotain on kylän oma uudenvuoden karnevaali.

Uudenvuoden aattona järjestettävä tapahtuma ulottuu eri puolille kylää.  Alkutahdit lasketellaan iltapäivällä rinnediskossa laskettelukeskuksessa, sen jälkeen tapahtuu niin rannassa ruukkialueella kuin mäen päällä  Terhon ympäristössäkin.

Illan oloon tunnelmassa voi olla jotain huvipuistomaistakin: esiintyjinä ovat muun muassa Linnanmäen valokarnevaaleilta tutut Tip Top Walkersin sirkustaiteilijat, joiden Lumikuningattaren hovi kulkee kylällä klo 18-22 välisenä aikana.   ”Lintsille” pääsee myös tuoksun puolesta, kun kylässä höyryävät nakkikioskin ohella muun muassa popcorn- kuin hattarakoju.  Klovni Oho leikittää ja viihdyttää väkeä koko illan.  Iltaan kuuluu muun muassa kaksi tulishowta ja tulevaisuuttaan voi ennustuttaa myös tarot-korteista.

Ihan kaikki yritykset eivät kuitenkaan pidä oviaan avoinna.

–Se on ymmärrettävää.  Ajatus tapahtumasta syntyi aika myöhään ja monella oli jo suunnitelmat lyöty lukkoon, Lahtinen toteaa.

Vuoden kuluttua tilanne voi jo olla toinen:  Lahtinen sanoo, että tapahtumana on tehdä karnevaalista perinne.  Vaikka monenlaista iloa on ilmassa, perinteisetä ilotulitusta ei nähdä; näin säästetään sekä roskia että korvia.  Tinankin sijan valetaan mehiläisvahaa. Sitä vastoin Matildan satama-allas valaistaan värivaloin ja isompi laituri toimii toisen tulishown näyttämönä.

Jaa artikkeli: