Skip to main content

Virpa Puisto ennakoi Paimiota ja Sauvoa Salon sote-alueeseen

Paimio ja Sauvo voivat jatkossa kuulua Salon sote-alueeseen, ennakoi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Virpa Puisto (sd).
Puisto ennakoi Turun valtuuston kokouksessa maanantaina uutta sote-alueiden jakoa.

 Turun Sanomien mukaan Puisto kertoi sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa kuulleensa, mistä on puhuttu.
–    Paimio ja Sauvo voivat mennä Salolle ja Laitilaa ollaan viemässä Rauman alueeseen, toteaa Puisto TS:n mukaan.

Kemiönsaarelle yksi mahdollisuus on hänen mukaansa se, että se muodostaisi Paraisten kanssa oman, ruotsinkielisen kokonaisuutensa.
Selvitysmiesten  ehdotukset sote-alueista julkistetaan perjantaina.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan alueita pohtinut työryhmä olisi puolestaan  päätymässä esitykseen, jonka mukaan Kouvola ja Salo olisivat itsenäisiä, yksin sotea hoitavia kuntia, kun taas esimerkiksi isommat kaupungit olisivat pienemmille kunnille palvelua tuottavia ”isäntiä”.   

Parhaillaan sosiaali- ja terveyspalveluja tuottaa yli 300 kuntaa, kun uudessa esityksessä vastuu perusterveydenhuollosta olisi noin 30 alueella, kirjoittaa HS.

Jaa artikkeli: