Viisi vuotta sitten lehti täyttyi koronasulusta: kiinni menivät niin koulut, kirjastot, yleisötilat kuin ravintolatkin.
Maaliskuun 13. päivässä vuonna 2020 oli symboliikkaa.
Se oli perjantai. Ajoin aamusella Strömmaan jututtamaan sikäläisen kyläyhdistyksen puheenjohtajaa. Istuimme rantamakasiinissa, kättelimme kohdatessa ja erotessa.
Paluumatkalla pysähdyin S-marketiin katsomaan jo tyhjenneitä vessapaperihyllyjä.
Aamupäivän kättely olikin sitten viimeinen pitkään, pitkään aikaan. Se jäi mieleen.
Päivää poikkeusolojen julistamisen jälkeen Perniön kirkonkylässä oli harvinaisen hiljaista.
Koronapandemia hiljensi Suomen koko lailla tasan viisi vuotta sitten.
Vuoden 2020 Perkkarin numero 12 ilmestyi maaliskuun 19. päivänä, siis viisi vuotta ja päivä sitten.
Sitä en enää muista, mitä juttuaiheita lehteen oli etukäteen mietitty – mutta arkistosta löytyvä lehti kyllä muistuttaa, mistä siihen lopulta juttua tehtiin.
Nuorisotila meni kiinni; nuoriso-ohjaajat tekivät someen tästä kertovaa videota tasan viisi vuotta sitten.
Vielä viikkoa aiemmin oli koronaa melkeinpä vain sivuttu lehdessä: apteekissa oli otettu asia rauhallisesti, kansalaiset eivät hötkyneet. Marketissa oli sentään tehty käsidesi- ja saippuakauppaa.
Muuten elo oli jatkunut ennallaan: oli ollut yleisötilaisuuksia ja henkilöhaastatteluja tehty kasvotusten.
Viikon 12 maanantaina hallitus julisti poikkeusolot ja tämä pisti kerralla lehden sisällön uusiksi.
Tuon viikon lehdessä oli alkuviikon aikana tehdyt seitsemän sivua pelkkää korona-asiaa: pääuutissivulla kerrottiin koulujen sulkeutuvan, sisäsivuilla tavattiin jo etäkouluun siirtyneet opiskelijat, kerrottiin kaupungin palveluiden kiinnimenosta – ja jossain välissä oli ehditty haastatella esimerkiksi matkailuyrittäjiä, joilla olivat kevään varaukset peruuntuneet.
Tämä oli arkea keväällä 2020: koulua käytiin kotona. Lucas ja Linda Vuorisen opiskelua seurasi äiti Ida.
Lue koko juttu 20.3. painetusta ja digilehdestä!
