Suomessa syksyn keskustelunaihe on ollut synkkä: perheiden pahoinvointi. Keskusteluun sysäyksen ovat antaneet traagiset onnettomuudet. Rautavaaralla epäillään äidin ajaneen lastensa kanssa auto-onnettomuuden tarkoituksella, muutama päivä sitten paljastuneessa tapauksessa epäillään äidin surmanneen kaksi lastaan Kuopiossa.
Yleisesti on kysytty, miksi kukaan ei ole tarttunut näiden perheiden mahdollisiin ongelmiin ajoissa.
Syyllisiä ei pidä etsiä, mutta hyvä jatkokysymys on, kenen tehtävä puuttuminen olisi ollut.
Paljon on puhuttu siitä, että viranomaisilla ei ole mahdollisuuksia toimia ennaltaehkäisevästi. Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) totesi tuoreeltaan Kuopion tapauksen jälkeen, että lastensuojelun resurssit ovat puutteelliset. Näin siitä huolimatta, että perhesurmien määrä pitkällä ajalla on vähentynyt. Yksikin tapaus on liikaa, ja osoittaa että kaikki ei ole kohdallaan. *
Lastensuojelu-sana voi osaltaan houkutella ajattelemaan asiaa turhan kapea-alaisesti. Kun kyse on lapsista ja vanhemmista, pitäisi puhua perhetyöstä laajemmin. Tässä asiassa uudenlaista ajattelua ei tarvitse hakea kauempaa kuin Raisiosta, missä on satsattu nimenomaan perheiden varhaiseen tukemiseen ja toimintatavat ovat varsin ennakkoluulottomia: esimerkiksi kirjastosta voi lainata perhevalmentajan. Lisäksi on muita tapoja tunnistaa ongelmakohdat ja puuttua niihin.
Asia on hyvä pitää esillä juuri nyt, kun yhdessäkään kunnassa ei vielä ole tehty viimeisiä päätöksiä ensi vuoden talousarviosta. Ennaltaehkäisevään työhön satsattu raha tuo aikanaan säästöjä: Raisiossa lastensuojelun kulut laskivat jopa miljoonalla eurolla.
Varhaiseen puuttumiseen pistetty raha on säästöpäätös, joita päättäjiltä eri puolilla Suomea odotetaan.
