Uutisia ei tarvitse lukea montaa päivää, kun vastaan mitä todennäköisimmin tulee juttu, joka käsittelee kansalaisten taloudellista tilaa.
Monella menee ihan tai oikein hyvin, mutta entistä useammassa ovat he, joiden pitää miettiä tarkemmin ostoksiaan tai joilla ei ilman yhteiskunnan avitusta ole varaa kunnolla perustarpeisiinkin. Niistä kertyy vaatimattomimmillaankin helposti sievoinen summa, kun yhteen lasketaan asuminen, pakollinen kulkeminen, perusruoka ja lääkkeet.
Sen jälkeen onkin ihmisestä kiinni, mikä määrä rahalla saatavaa ylimääräistä tuo mukaan arkeen sitä tekijää, jota elämänlaaduksikin ehkä kutsutaan. Heitäkin on, joille arjen tai pyhän luksus eivät maksa senttiäkään.
Asia tulee vastaan konkreettisesti tämän viikon joulumarkkinoiden ennakkojutussa. Harvoin jos koskaan on etukäteen markkinajuttua tehtäessä mainittu, että taloustilanne näkyy siinä, mitä markkinoilta ostetaan; käsitöiden hankintaa harkitaan pidempään, taide liikkuu vielä laiskemmin.
Asia voi nostaa pintaan karvaitakin tuntoja: vuosi alkaa olla siinä vaiheessa, kun jouluostoksille ja mustan perjantain alennuksiin kutsutaan sen seitsemällä keinolla ja kampanjalla. Sinänsä ymmärrettävä ostosrummutus voi synnyttää mielipahaa ja turhautumista, jos varaa juuri mihinkään jouluiseen ei ole, vaikka mieli tekisikin.
Toivoa sopii, että kaikesta huolimatta käsityöt ja muu kestävä eivät jäisi tyystin myyjälle ja että niihin verrattuna pikkurahalla saatava kakku löytäisi ostajansa heistä, joilla ei ole muuhun rahkeita. Tarkkuus voi olla hyvästä, liiallinen itaruus kertautuu sekin.
Asiaa voi ajatella niinkin, että ostaa sen vähänsä vastuullisesti: Kiinan-krääsälle on vaihtoehtonsa. Myös palvelun osto on vaihtoehto ja paikallisen palvelun osto eritoten.
