Kuluvan viikon yksi kahvipöytäkeskustelujen aihe on ollut sää. Monenlaisen kesäsään jatkoksi on alkuviikosta saatu sadetta niin, että riittää: parhaimmillaan kotimittareihin on kertynyt jopa sadan millin kertymiä.
Ilman vahinkoja ei ole selvitty eteläisessäkään Salossa. Muutamaan rakennukseen vesi pääsi sisään ja sade söi maa-ainesta niin sorateiltä kuin pinnoitettujenkin teiden alta.
Arvailla voi sitäkin, montako laiturissa olevaa pienvenettä on parhaillaan ahdingossa sadeveden myötä.
Oma riesansa syntyi siitä, että ilmeisesti vedenottamoon päässeiden pintavesien myötä vesijohtovettä alueella piti kloorata. Ehkä moni kotikaivokin on antanut viime päivät toisenmakuista vettä kuin yleensä.
Sää on eri asia kuin ilmasto; ilmastonmuutoksesta puhutaan ehkä eri pöydissä kuin helleputkista tai sateista , mutta samojen pulmien äärellä ollaan.
Jo pitkään on varoiteltu siitä, että sään ääri-ilmiöt lisääntyvät; lämpimät jaksot ovat entistä kuumempia ja kuivempia, tuulet aiempaa lujempia ja sateet repivämpiä. Maanantain sadetta voi kukin tykönään pitää tilastosattumana, mutta voi se herättää isompiakin ajatuksia; miten arjessa varaudutaan siihen, että sää riepottelee jatkossa paljon entistä vahvemmin. Miten tämä huomioidaan esimerkiksi kaavoituksessa, uudisrakentamisessa, taajamienkin viheralueissa ja niin edelleen.
Arkinen rakentaminen ja infra voivat muutaman vuosikymmenen päästä olla kovin toisennäköisiä kuin nyt. Alkaen sadevesikaivoista.
