
Viemärilinjaa kaivettiin Ylikulman ja Tuohitun välillä keväällä 2017.
Perniön koilliskolkalla toimiva Kaukolan-Tuohitun-Ylikulman jätevesiosuuskunta jatkaa talouspulmiensa setvimistä kaupungin kanssa uudenlaisella yrityksellä.
Kaupunki oli taannut osuuskunnan rakentamislainaa ja se joutui viime vuonna takaajana maksamaan lainan, kun osuuskunta ei ollut selvinnyt velastaan. Kaupunki kuitenkin laskuttaa tätä 400 000 euron velkaa osuuskunnalta takauslain saatavaoikeuden nojalla. Osuuskunta puolestaan teki valtuuston perintäpäätöksestä kunnallisvalituksen eikä sitä tällä hetkellä makseta. Osuuskunnan avustusanomuksen kaupunginvaltuusto hylkäsi syksyllä. Osuuskunta katsoo talousvaikeuksiensa johtuvan kaupungin määrittelemästä toiminta-alueesta, jonka vuoksi liittyjiä verkostoon oli alkuperäistä suunnitelmaa vähemmän.
Nyt osuuskunta on kirjelmöinyt kaupungille ja ehdottaa, että kaupunki velkojana antaisi saatavasta anteeksi 200 000 euroa ja ostaisi verkoston 200 000 eurolla vuonna 2028.
Asia on maanantaina kaupunginhallituksen käsiteltävänä. Esittelytekstissä todetaan, että kirjelmä ei ole linjassa aiemmin sovitun kanssa ja se on kaupungin näkökulmasta myös yllätyksellinen, kun meneillään ei ole riitaprosessia. Listalla todetaan, että osuuskunta on rakentanut verkoston omaehtoisesti alueelle, jossa kunnalla ei ole ollut velvoitetta toteuttaa jätevesihuoltoa. Kaupungin roolina on ollut avustaa verkostoa yhteistyösopimuksessa määrätyllä tavalla. Kaupunki ja osuuskunta sopivat jo vuonna 2018, että kaupunki ei anna avustusta osuuskunnalle ja että verkosto liitetään kaupungin vesihuoltolaitokseen velattomana.
Päätösesityksenä onkin, että kaupunginhallitus hylkäisi osuuskunnan vaatimukset velan anteeksiannosta ja saatavien osittaisesta hoitamisesta eikä kaupunki myöskään ostaisi verkostoa.