Skip to main content

Vastuullisesti liikkeelle

Olemme suunnilleen kahden vuoden ajan tottuneet siihen, että joku taho sanelee mitä saamme tehdä, missä saamme liikkua ja kuinka suurella joukolla voimme kokoontua.
Koronarajoitusten kanssa on opittu elämään ja monelle rajoitetusta elämästä on tullut uusi normaali.

Uusimpien tietojen mukaan Varsinais-Suomessa ollaan lähellä epidemian huippua.
Seuraavaksi tilanne toivottavasti rauhoittuu ja rajoituksia päästään purkamaan suunnitellusti. Kohta saamme jälleen juhlia ystävien kanssa, lähteä porukalla jumppaamaan, laulaa karaokea tai nauttia hyvästä ruuasta ja viinistä valomerkkiin asti. Ihmiset puhuvat uudenlaisesta elämästä, vaikka oikeasti otamme vain askeleen kohti vanhoja hyviä aikoja, jos niin voi sanoa.

Korona ei häviä maailmasta tiettynä päivänä, eikä terveysturvallisuutta voi unohtaa, vaikka rajoituksia poistetaan. Meidän täytyy kuitenkin uskaltaa hiljakseen taas harrastaa, tavata ystäviä ja nauttia elämästä. Monen ammattiryhmän kohdalla kyse on myös siitä, että jälleen pääsee töihin.

Toivottavasti pelko ei estä ihmisiä lähtemästä liikkeelle, kun siihen vihdoinkin annetaan lupa. On tärkeää, että emme jää yksin kotiin istumaan vain sen pelossa, että tartunnat lähtevät taas nousuun. Korona on opettanut meille sen, että tulevaisuutta ei voi koskaan ennustaa. Varovaisuus ja huolellisuus ovat paikallaan, pelko ei niinkään.

Jokainen meistä arvioi itse, millaista elämää viettää rajoitusten purkamisen jälkeen.

Kaikkien ei tarvitse lähteä viettämään suurta kansanjuhlaa torille, mutta ainakin naapurin voi jälleen kutsua kylään kahville.

 

Jaa artikkeli: