Skip to main content

Vapaille käsille olisi tarvetta

Tämän viikon lehdessä kerrotaan Suomen Punaisen Ristin Perniössä sijaitsevasta kirpputorista, jonka toiminta on on vaarassa kärsiä vapaaehtoisten puutteesta. Vielä vaikutuksia ei tosin ole näkynyt ulospäin.
Toiminnan pyörittäminen on käytännössä kaatunut muutaman vapaaehtoisen harteille, joille vapaaehtoisesta työstä on ainakin raskauden puolesta tullut palkkatyöhön vertautuvaa ajanvietettä.
Kun uusia vapaaehtoisia on vaikea saada sitoutumaan toimintaan, on vaarassa koko kirpputorin ja samassa yhteydessä toimivan terveyspisteen aukiolo.
Yhdistysten vapaaehtoistoimijoiden puute on ongelma, joka nousee esiin yhdistystoiminnan yhteydessä säännöllisin väliajoin. Uusien vapaaehtoisten saaminen toimintaan mukaan on helpommin sanottu kuin tehty.
Kun vapaaehtoisia ja yhdistysaktiiveja on vaikea saada mukaan, ovat monet aktiiviset henkilöt helposti mukana heti useammassakin yhdistyksessä, kuten vuoden särkisalolaiseksi valittu Karin Lindeman, jota lehti kävi haastattelemassa.
Luonnollisesti toiminnassa mukana olemisen pitää lähteä nimensä mukaisesti vapaaehtoisuudesta, ketään ei tietenkään voi pakottaa. Samalla kuitenkin tuntuu kohtuuttomalta, jos kaikki toiminta kaatuu muutaman yksilön harteille.
Yhdistystoiminnan aktiivien jäädessä pois on vaarana, ettei näitä saappaita täyttämään ole ketään. Kerran loppuneen toiminnan henkiin herättäminen uudelleen ei myöskään liene helppo tehtävä.

Jaa artikkeli: