Skip to main content

Vapaaehtoisten vähyys uhkaa Omapaikan ja kirppiksen toiminnan jatkumista

Tuula Lukkaroisen työhön SPR Perniön Omapaikassa kuuluu esimerkiksi tuotteiden hinnoittelua ja läpikäymistä. Kuvassa Lukkaroinen etsii takahuoneesta lisää kesävaatteita esille kirppiksen puolelle.

Suomen Punaisen Ristin kirpputori Perniössä kaipaa kipeästi vapaaehtoisia työntekijöitä. Toiminta pyörii pääosin yhden työllistetyn ja kolmen vapaaehtoisen voimin.
–Kyllä tästä on tullut meille vapaaehtoisille ammatti, Kyösti Etsalo kertoo.

Työntekijöiden keski-ikä on lähellä 70:tä, ja melkein kaikilla on edessään suuria leikkauksia, jotka tulevat vaikuttamaan työkuntoon. Terveyspulmat varjostavat arkea jo ennen leikkauksiakin.
–On erittäin suuri huoli siitä, miten jaksamme tätä pyörittää. Me vapaaehtoiset olemme kaikki pian keppien varassa, Etsalo jatkaa.

–Olen huolissani siitä, miten täällä neljän henkilön porukka jaksaa, että ei palaisi loppuun. Voimat ovat kuitenkin rajalliset, kirpputorilla työskentelevä Tuula Lukkaroinen sanoo.

Lukkaroinen kertoo, että on saanut tuttaviaan tulemaan avuksi aina välillä, mutta hän muistuttaa, että se ei riitä. Tarvitaan sitoutumista ja motivaatiota.

SPR:n tila Perniössä ei ole ainoastaan kirpputori, vaan paikalle tullaan myös jutustelemaan ja asioimaan maksuttomalle terveyspisteelle.

Terveyspisteen työntekijät ovat vapaaehtoisia, joilla on taustaa hoitoalalta. Heitä toimii Perniössä neljä, ja he vuorottelevat viikoittain.

–Meitä terveyspisteen vapaaehtoisia on hyvä määrä, koska kenellekään ei jää liikaa työtä, sairaanhoitajana toiminut Heli Mikkola Gården kertoo.

Hän paljastaa, että tänä vuonna toukokuun loppuun mennessä terveyspisteellä on ollut 116 asiakaskäyntiä. Viime vuonna huhtikuusta joulukuuhun niitä oli yhteensä 313. Yleisimmin asiakas on yli 50-vuotias, mutta alle 90-vuotias.

Terveyspisteellä mitataan verenpainetta, puristusvoimaa ja verensokeria, mutta käydään myös terveyteen liittyviä keskusteluja. Henkistä tukea ja apua esimerkiksi ihmissuhdeongelmiin on saatavilla täysin anonyymisti ja matalalla kynnyksellä.

–Kyllä tämä laskee terveysasemankin painetta. Tänne on asiakkaan helppo tulla ja meillä on salassapitovelvollisuus, Mikkola Gården toteaa.

Myös kaksi vapaaehtoista Omapaikassa on saanut henkisen tuen koulutuksen, joka on tullut tarpeeseen usean kerran viikossa.

Etsalo ja Lukkaroinen kertovat, että paikalla käy paljon yksinäisiä ihmisiä, joilla ei ole muuta paikkaa, jossa jutella toisille ihmisille

–Jos tätä paikkaa ei olisi, moni jäisi yksin, Etsalo jatkaa.

 

Lisää tämän viikon lehdessä!

Jaa artikkeli: