Linnea Ingman toivoo, että tilan eläimet voivat opettaa kävijöille, että jokainen eläin on yksilö, jolla on taustatarina.
Perniöntietä ohi viilettävät autot kuljettajineen eivät kiireeltään näe, mitä aivan sen välittömässä läheisyydessä tapahtuu.
Rauhallisessa pihaympäristössä käyskentelee sekä hevosia että lampaita. Seassa näkyy myös esimerkiksi yksi muuli ja neljä sosiaalista lammasta. Rauha kuitenkin saattaa välillä rikkoutua, kun tilalla asuva vuohikaksikko päättää karata aitauksestaan.
–Silloin minua aina ahdistaa tuo tie, jossa ajetaan tosi lujaa ja ohitellaan muita autoja. Onneksi tähän saakka eläimet ovat karatessaan jääneet pihalle ruokien ääreen, Vanamon kotieläintilaa pyörittävä Linnea Ingman pohtii.
Ingmanilla on kädessään tatuointi, jossa jokainen tassunjälki kuvastaa yhtä hänellä ollutta koiraa. Hän nauraa, että jos jokaisesta eläimestä ottaisi tatuoinnin, hänellä ei olisi pian enää ihossa tilaa jäljellä.
Oman ikuistuksen Ingmanin ihoon on saanut tarhassa nytkin kylkeään rapsutteleva suomenhevostamma Kukkis. Kukkiksen välittömässä läheisyydessä tepastelee sen kesäkuussa syntynyt varsa Vanu, joka on ensimmäinen Vanamon kotieläintilalla syntynyt hevonen.
30:ssa pakkasasteessa ulkona syntynyt Kukkis on kulkenut pitkän matkan yllätysvarsasta taitavaksi ja temperamenttiseksi hevoseksi. Paleltuminen on kuitenkin jättänyt jälkensä ja siltä puuttuu kummankin korvan päästä palanen.
–Kukkis on elämäni hevonen. Sillä toki on tuollainen luonne, että moni varmaan pitäisi sitä hankalana, mutta minusta on ihanaa, kun sillä on omaa tahtoa, Ingman sanoo ja silittää Kukkista kaulasta.
Kukkiksen lisäksi myös jokaisella muulla Vanamon kotieläintilan eläimellä on taustatarina.
–Haluaisin, että kun ihmiset käyvät täällä, he ymmärtäisivät, että eläimet ovat yksilöitä, joilla on oma tarinansa. En halunnut tästä kotieläinpihasta eläintarhaa, jossa tutkaillaan eri lajeja, vaan täällä eläimillä on nimet ja he ovat perheenjäseniä, Ingman avaa filosofiaansa.
Kukkis-hevonen on Linnea Ingmanille niin rakas, että sen ääriviivat ikuistettiin tatuoinniksi hänen ihoonsa.
Moni eläin on tullut Vanamon kotieläintilalle, koska niiden on ollut syystä tai toisesta pakko vaihtaa kotia. Tilalle on päässyt silloin, kun apua on eniten tarvinnut.
–Autan aina, jos voin. En pysty sanomaan ei tuollaisissa tilanteissa, Ingman summaa.
Eläimet saavat elää Ingmanin luona niiden omilla ehdoilla. Kenenkään ei tarvitse tehdä sellaisia asioita, joista ei pidä.
–Eläimet tarvitsevat aikaa, ruokaa ja paljon rakkautta, Ingman listaa.
Lue koko juttu lehdestä!
