Skip to main content

 Viime päivinä on keskusteltu veneilyturvallisuudesta. Alun on antanut Airiston murhenäytelmä, jossa kahden veneen törmäyksessä menehtyi kaksi miestä.   Syyllisiä ja rangaistuksia ei maallikoiden ole syytä etsiä, mutta sitä voi pohtia, missä olisi parannettavaa. 

Keskustelussa on väläytetty veneen ajokortin pakollisuutta ainakin tietynlaisten veneiden kuljettajille.Tämä ajatus ei kanna. Ajokorttia vaaditaan autoilijaltakin, ja silti kirjataan koheltamisesta johtuneita onnettomuuksia maantieltä. Usein yhtälössä ovat tekijöinä tuore kuski ja tehokas auto. Ehkä jotain samaa liittyy vesillä läheltä piti -tilanteisiin tai onnettomuuksiin: uuden lajin hurma menee ohi hyvien tapojen ja varovaisuuden. Ajokortti lompakossa ei ole tae siitä, että asenne olisi kohdallaan.

Tekninen kehitys on muuttanut vesillä liikkumista. Takavuosina veneretki tarkoitti sitä, että piti opetella teoriaa; merimerkkejä, karttaa, kompassia. Usein aloittelu tehtiin verraten pienellä ja hitaalla veneellä.  Tämän päivän älylaitteet kertovat kädestä pitäen, mistä reitti kulkee.  Samalla kipparin ja miehistön perusosaaminen ja käsitys hyvästä merimiestaidosta voivat olla ohuet.  

Hyvä merimiestapa on käytössäännöstö, joka tähtää turvallisuuteen, ennakointiin ja siihen, ettei kukaan koe vesillä oloaan uhatuksi. On kärjistetty, että vesillä ei ole etuajo-oikeuksia vaan vain väistövelvollisuuksia.

Vene on ikiaikainen kulkuväline ja vesillä olo monelle korvaamaton, luonnoläheinen virkistymisen tapa. Ehkä ajattelun pitäisi lähteä siitä, että vesilläkin ollaan liikenteessä, ei vain veneilemässä. On ehkä rujoa sanoa, että hieman tosikkomaisuutta merenkulkuun kaivataan, mutta pientä vakavoitumista kyllä. 

Paljon on puhuttu myös siitä, onko kipparin huomio nykyään useammin puhelimessa kuin tähystämisessä. Ison matkaveneen marssivauhti on käytännössä alle puolet auton vauhdista maantiellä ja kapeakin salmi merellä on yleensä monen maantien levyinen. Silti kännykän selailussa veneen puikoissa on riskinsä.  Yhtälö voi herättää jonkun miettimään, mikä vaara liittyykään puhelimen käyttöön autoa ajaessa.

Jaa artikkeli: