Skip to main content

Vaarat puuduttivat Varemäen

Maanantaina Matti Varemäellä oli reissun puuduttavin päivä, sillä näkymät olivat pelkkää metsätaivalta ja mäet pitkiä.

Perniönseudun Lehti on seurannut 29.6. pyörämatkalle Perniöstä Kemijärvelle startannutta Matti Varemäkeä. Viikonloppuna mies koki Vieremän ja Paltamon, eilen Pudasjärven. Tänään tiistaina luvassa on toiseksi viimeinen etappi Ranualle.

– Maanantaina oli puuduttava päivä. Pelkkää metsätaivalta, Puolangan useat mäet ja pikkuiset tihkusateet. Mäet olivat loivia, mutta pitkiä ja niitä sitten junnasin pienellä vaihteella, sitten tulee nopea lasku ja taas uusi mäki. Jalat eivät ole kipeänä, mutta sanotaan näin, että mäkiset maastot tuntuvat niissä.

Lauantaina mies yöpyi Vieremällä vanhassa vanhainkodissa, joka on tuttu paikka aikaisemmilta reissuilta.

Vieremän majoituksen ruhtinaallinen aamiainen ja ystävällinen palvelu tekivät jälleen kerran Varemäkeen vaikutuksen.

– Vieremän majapaikassa on todella ystävällistä palvelua. Vain täytekakku jäi puuttumaan aamiaiselta. Toissa vuonna sellaistakin tarjottiin aamiaisella, mutta en jaksanut syödä, Varemäki nauraa.

Viikonloppuna ruuan metsästys oli hieman erilaista, sillä pienemmät lounaspaikat olivat kiinni ja lounaan perässä piti polkea isoille huoltoasemille, jotka eivät ole suunniteltu pyöräilijöiden pysähdyspisteeksi.

– ABC pelastaa siinä vaiheessa, mutta voi pojat miten vaikeaa niihin on pyörällä mennä. Ne ovat tehty vain autoilijoita varten, sillä pyöräteillä ei viittoja ole ja ne voivat poiketa pitkänkin matkan päästä pääteiltä. Onneksi mukana kulkee säänkestävä GPS. Ilman sitä matkanteko olisi hankalampaa.

 

Seuraa Matin matkan edistymistä nettisivuiltamme ja sosiaalisen median kanavilta.

Jaa artikkeli: