Tuskin on suomalaista, jota koronapandemia ei jotenkin koskettaisi, työssä tai vapaa-ajalla.
Yhteiskunta on kaikesta huolimatta pyörinyt erilaisten poikkeusjärjestelyjen ja varotoimien turvin kuluneenkin talven ajan kohtalaisesti: koulussa ja töissä on voitu käydä ja harrastusmahdollisuuksiakin on avattu.
Alueelliset erot ovat isoja: Varsinais-Suomen alueellinen koronatyöryhmä pitää suositukset ennallaan, Uudellamaalla taas aluehallintovirasto päätti uusista rajoituksista eilen. Maakunnan sisälläkin paikkakunnittain on eroja. Nähtäväksi jää, miten hiihtoloman matkustelut ja kontaktit näkyvät tartuntamäärissä lähitulevaisuudessa ja missä.
Maan hallitus taas on eilen illalla neuvotellut siitä, mitä toimia tartuntatautilain nojalla tehdään.
Kaiken arkisen päälle varaudutaan jo kuntavaaleihin, joihin on tätä luettaessa aikaa puolisentoista kuukautta. Ehdokashankinta on varsin pitkällä ja aikataulut jo kertaalleen lyöty lukkoon.
Vaalit, kunta- tai muut, ovat demokraattisen yhteiskunnan kivijalkaa. Niiden siirtäminen edes pandemian vuoksi vaikuttaa ajatuksena kyseenalaiselta. Jos vaaleja siirrellään nyt, mistä muista periaatteista kohta tingitään.
Mutta kivi tai parikin on käännettävä ennen vaaleja; miten taataan mahdollisesti karanteenissa olevien äänestys, miten hoidetaan turvavälit ja kävijöiden enimmäismäärä ennakkoäänestyspaikoilla tai vaalipäivänä. Ja millä taataan se, että äänestäjät rohkaistuvat liikkeelle ja kokevat olonsa turvalliseksi. Riskinä on, että pandemia jättää jonkin ryhmän äänestäjistä kotiin.
Yhtä lailla kiviä saadaan käännellä ehdokkaiden piirissä: vaikka kevätaurinko nousisi ja torikojun ja makkaragrillin pystyttäminen houkuttaisi, tekevät rajoitukset ja ihmisten varovaisuus ajatukset tyhjäksi. Somevaaleista on puhuttu, mutta ketkä verkon kautta tavoitetaan? Perehtyvätkö ehdokkaisiin muut kuin yhteiskunnallisesti jo jossain määrin valveutuneet kansalaiset? Sillä voi olla huomattava vaikutus lopputulokseen, että kasvokkaiset kohtaamiset jäävät vähiin eivätkä vaalit näy katukuvassa aiempaan tapaan.