Skip to main content

Vaahtoaminen ei auta

Tervepä terve. Toimituksen koilliskulmassa käytetään tällä kerralla vakavampia äänenpainoja.
***
Uutisia ovat hallinneet Turun puukotukset. Tällä hetkellä tiedetään, että turvapaikanhakija puukotti useaa ihmistä, joista kaksi on kuollut ja kahdeksan loukkaantunut. Vangitsemisistunto pidettiin tiistaina. Tapahtumien kulusta, syistä ja seurauksista tulee lisää tietoa jatkuvasti.

Asia tulee lähelle, kun omalta kotiovelta on tapahtumapaikalle muutaman minuutin matka ja jokunen tuttu oli vielä lähempänä. Oma olo oli perjantaina kotiin mennessä hetkeä iskun jälkeen outo; vastentahtoinen, epäuskoinen ja säikähtänytkin. Kotioven lukittuminen perässä tuli tarkastettua huolella, niin hullulta kuin se voi kuulostaakin.

Heti tuoreeltaan kuultiin monesta suusta fraasi, jonka mukaan pelolle ei saa antaa valtaa.
Ei anneta, mutta perjantaina lause oli ehkä väärässä paikassa, kuin pelästyminenkin olisi väärin. Ei ole, ja se on eri asia kuin pelkääminen. Pelästyneitä taisi Suomessa perjantaina olla runsaat viisi miljoonaa.
***
Oman elämänsä salapoliisit ovat tehneet jo netintäydeltä mielestään varmoja johtopäätöksiä tapahtumien kulusta. Verkkokeskustelut pullistelevat uhoa ja väkivaltauhkauksia. Kun pääosa kansasta järkyttyy tapahtumista, mitä tapahtuu verkossa: jotkut toivovat lisää verta kentälle.

Outoa kyllä, nettipalstojen tosielämäänkin levinneet väkivalta- ja tappouhkaukset ovat jälkipuinnin tasa-arvoisinta osaa: syntyperää ei katsella, kun joidenkin tulilinjalla näkyvät palstoilla olevan tietyllä lailla ajattelevat kantasuomalaiset kuin turvapaikanhakijatkin.

Jotain varmasti tullaan muuttamaan, mutta se tehdään muilla kuin nakkikioskijonoista tutuilla keinoilla.
***
Koilliskulmassa ei ole tähän mennessä politikoitu. Ei politikoida nytkään eikä tarvitse: sitä on tehnyt moni muu perjantai-illasta alkaen.

Uhon keskellä monelta on jäänyt lausumatta kiitokset auttajille ja osanotto uhrien läheisille.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: